
Kasinorakastajan blogi: Parasta kasinojuhannusta 2025!
Valon ja Johannes Kastajan juhla on ovella. Päivän lyhyempi työviikko ja kansa karkeloi. Nyt saa taas nauttia, koska muulloin siihen ei yksinkertaisesti ole koskaan riittävästi aikaa.
Maailman mukavin juhannusviikonloppu on siis edessä ja sehän passaa myös meikäläiselle. Työhaalarit laitan ainakin itse tänään hyvissä ajoin naulakkoon, koska töitä ehtii paiskia myös ensi viikolla. Suosittelen samaa kaikille, koska keskikesä on sekin kerran vuodessa vain.
Kun pimeyttä on vähän, ihminen on henkisesti ihan liekeissä. Juhannuksena tätä on perinteisesti tehostettu kunnon kokoilla ja kovalla grillaamisella.
Yöttömän yön maagisuus on puhutellut suomalaisia jo tuhansia vuosia, ja juhlat ovat todella aina olleet mitä mahtavimpia. Oikeaa tai väärää tapaa riemuita ei ole, kunhan toimii niin kuin haluaa lakien sallimissa puitteissa.
Kadonneita mölkkypalikoita etsiessä, ja vaikkapa sen hartaudella työstetyn paljun lämpenemistä odotellessa voi aina poiketa kasinon puolelle.
Tähän aikaan vuodesta mikä tahansa viihde ei mene läpi. Talvella kriteerit ovat kevyemmät. Slottien rintamalla voin sanoa, että viimeisen kuukauden aikana ei ole tullut kovin montaa hyvää uutukaista kasinoille. Nostan tällä erää kuitenkin pari parhaiten erottuvaa peliautomaattia esille.
Bonuksena tulee sitten pakollinen klassikkonosto vuosien takaa Big Time Gamingilta. Ovat osanneet tehdä maailman parhaan ja koukuttavimman kalapelin pari vuotta sitten. Kaikki eivät toki kalassa tykkää kyykkiä, mutta isot vonkalemaiset potit puhuttelevat kaikkia. Onhan se nyt varma!
Keskikesän kovimmat: Uncle Profit ja King of the Streets!
Puutarhatonttuja joko rakastaa tai sitten todellakaan ei. Itse en ymmärrä, miksi oman pihansa rauhan tyyssijaa pitäisi pilata halvoilla polyresiini-kuvatuksilla, mutta sloteissa hyväksyn nämäkin hahmot.
Print Studiosin Uncle Profit on tonttuineen päivineen kaikilta osin peli minun makuuni. Voittopotentiaaliltaan se on kovinta kaartia pelivalmistajan historiassa ja mikä hauskinta, Uncle Profit -niminen hahmo lahtaa tonttuja kuin viimeistä päivää.
Kaikki tapahtuu rauhallisessa puutarhalähiössä, ja ilmassa on vahvaa amerikkalaisen sitcomin lämminhenkistä tunnelmaa musiikkia myöten. Cluster Pays -mekaniikan pelissä on pari bonuspeliä ja monipuoliset ostobonustoiminnot niille, jotka haluavat olla astetta rankempia tonttuja näin kesähelteillä.
Pelin parasta antia on ilmaiskierroksilla etenkin se, kun haulikolla varustettu eläkeläispatu tulee ja ampuu potin tuoneet symbolit uuteen uskoon. Käytännössä toiminto on vanha kunnon mysteerisymboli-toiminto, jossa symbolit muuttuvat eriarvoisiksi kolikoiksi. Kiivaan ynnäilyn perään pelaaja palkitaan sitten ansionsa mukaan ja vieläpä niin, että kasvava voittokerroin lisätään aina mukaan.
Uncle Profitin voittokerroin on suunniteltu paremmin kuin oikeastaan missään muussa kolikkopelissä. Kertoimista pääsee nauttimaan aivan varmasti. Yleensä kolikkopeleissä ei ole varmuutta edes kertoimesta! Viiden kierroksen bonuspelissä kerroin kasvaa tuloksista riippumatta ja niin, että viimeiselle kierrokselle saa 100-kertaisen maksimikertoimen.
Uncle Profit on hauska, joukosta erottuva, kuten Printin pelit yleensä muutenkin. Tiivistetysti sanoisin, että lupsakkaan visuaalisuutensa myötä sympaattinen mutta raju!
Hienoa animaatio-osaamista on yleensä tarjolla myös Slotmillin pajalla, josta juuri putkahti kasinoille King of the Streets -niminen slotti. Cluster Pays -peli se on tämäkin, mutta tonttujentäyteisten vehreiden pihojen sijaan pelaajat pääsevät eläimelliselle matkalle kohti suurkaupungin sykkivää alamaailmaa.
Smokkiin puettu kovasti höpisevä leijona Don Corlion on slotin päähahmo, jonka myötämielisyys joko tuo potteja tai sitten lähtee nirri. Rikolliskopla hallitsee katuja, joilla tehtaillaan ryöstöjä, joihin on mukava lähteä mukaan.
King of the Streets on jatkoa Slotmillin suositulle Coins and Cannons -peliautomaatille, mutta mielestäni uutukainen on vähän raikkaampi elämys. Voittopotentiaalia olisi voinut toki nostaa, mutta eipä se 15 000 -kertainen maksimivoitto ihan heppoinen ole tietysti sekään.
Klusterivoittojen ohella gangsteripelin olennaisinta antia voittamisen kannalta ovat kolikot ja kertoimet. Peruspelissä on saumoja napsia tuntuvia kolikkovoittoja kertoimen kera, mutta useimmiten ne jäävät vain todellisiksi aihioiksi.
Bonuspelissä puolestaan pääsee nauttimaan käytännössä tuplakertoimesta ja runsaammista kolikkosateista, joten sinne jokainen tietysti himoitsee.
Ostobonustoimintojen monipuolisuus takaa sen, että ilmaiskierroksille pääsee milloin vain. Maksut ovat toki kovia, mutta kyllähän sitä joskus tekee mieli napsauttaa 100-kertaisella maksulla itsensä suoraan ilmaiskierroksille. King of the Streetsin kohdalla orgaaninen jauhaminen tarkoittaa yleensä 200 kierroksen pelaamista ennen bonuspeliin pääsyä.
Aika on rahaa, muttei mikään takaa sitä, että rahaa tulee, pelasipa miten vain. Slotmill jatkaa joka tapauksessa vahvasti ja nousee allekirjoittaneen papereissa koko ajan korkeammalle parhaista pelivalmistajista puhuttaessa.
Pakko todeta tässä yhteydessä se, että ei puhettakaan, että näinä päivinä jaksaisi enää pelata Push Gamingin ja Relax Gamingin uusia slotteja. Taso on laskenut niin alas, että hirvittää. Siksi onkin mukava nähdä, että Slotmillin kaltaiset piskuiset pelistudiot kiilaavat vasemmalta ohi paremmilla peleillä!
Golden Catch on maailman paras kalapeli
Aivan liian harva enää nykyään kalaa hakee muualta kuin kaupasta. Alan harrastajat ovat asia erikseen. Nettikasinoilla myös jokainen kala-allergikko ja vastustaja voi kuitenkin olla halutessaan ehta pyydystäjä.
Meren antimien napsiminen syvyyksistä ylös on henkimaailman tasolla yksi vahvimmista elementeistä, joita on koskaan otettu mukaan peliautomaatteihin.
Kalastusteemaiset slotit ovat olleet aina myös todella suosittuja. Tällä hetkellä nettikasinoiden kalapelien suosituimmista vastaa sellainen pelivalmistaja kuin Reel Kingdom, joka tekee Pragmatic Playlle pelkkiä Big Bass Bonanza -pelejä.
Big Bass Bonanza ja sen 20 jatko-osaa eivät kuitenkaan ole parhaita kalapelejä. Ne ovat ihan hyvää keskitasoa, mutta itseäni ärsyttää se, miten jokainen jatko-osa on aina lähes identtinen edeltäjäänsä verrattuna. Toisto on suorastaan pateettista ja tuntuu laiskalta.
Totuus parhaasta kalapelistä kantautuu Australiasta. Big Time Gamingin Golden Catch on heittämällä kaikkien aikojen kalastusreissu. Siitä puuttuu kaikki ne ärsyttävät yksityiskohdat, jotka löytää jokaisesta Big Bass -pelisarjan pelistä.
Basseissa voittopotentiaali on riskeihin suhteutettuna aina ihan naurettavan huono. Golden Catch on korkean volatiliteetin peliautomaatti, jossa maksimivoitto on kunnioitettavasti yli 31 000 -kertainen panosvoitto. Tämä jo itsessään lisää intoa meloa näille vaarallisille vesille!
Megaways-pelimekaniikan Golden Catchissa on tietysti kyse kalojen nappaamisesta. Jokainen potti paljastaa vonkaleita, joilla on jokin arvo. Jos automaatin yläkulmassa on näkyvillä paatti, kalojen palkinnot keräillään kierroksen pottiin mukaan.
Peruspelissä voi periaatteessa voittaa oikein kivasti massia, koska samainen paatti liikkuu rullan mitan verran kerrallaan ja keräilee kaikkien mahdollisten pottien kalat pelaajan riemuksi. Yksinkertaisen kaunista ja supermukava lisä perinteiseen Megaways-pelaamiseen.
Ilmaiskierroksilla peruspelistä tuttu homma toistuu pottien osuessa kohdalle, mutta vesseleillä on aina jokin kerroin mukana. Kerroin tietysti nousee kierrokselta toisella, ja välillä voi myös päästä nauttimaan useamman laivan keräily- ja kerroinominaisuuksista.
Golden Catchiin on mahdoton kyllästyä, jos tykkää Megawayseista. Toisaalta jos kalateemaiset pelit ovat lähellä sydäntä, on tämä slotti ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaimmista.
Tunnelma on jo itsessään niin mukava, että peruspeliä jaksaa kyllä jauhaa ilmaiskierroksille asti ongelmitta.
Ekstrakuumotukset ovat myös ihan päästä parhaasta. Vähintään 25-kertainen potti peruspelissä antaa saumat pelata uhkapeliä. Panoksena on pääsy ilmaiskierroksille tai rahojen menetys.
Vähintään 100-kertaisen panosvoiton osuessa kohdalle saa päättää, ottaako rahat vai meneekö ilmaiskierrospeliin, jolloin saatu potti sivalletaan pois. Tässä tapauksessa on tietysti mahdollista voittaa vaikka kuinka paljon rahaa, koska bonuspelissä ne isoimmat vonkaleet ja kertoimet lymyilevät.
100-kertaisella maksulla pääsee sitten aina suoraan bonuspeliin, jolloin 10 ilmaiskierrokselle tulee kierroskohtaisesti kohtuullisesti hintaa. Makunsa kullakin, mutta tämän parempaa kalapeliä ei ole koskaan tehty.
Kolmen vuoden takainen Golden Catch on kaiken lisäksi omissa papereissani viimeisin loistavan tason peliautomaatti Big Time Gamingilta. Siirtyminen Evolution Gamingin talliin ei ole tehnyt mitään hyvää aikoinaan niin ensiluokkaiselle ja innovatiiviselle aussistudiolle.
Jospa näiden pelien myötä keskikesän juhla saa tulla. Suosittelen toki pelaamaan rauhallisemmin, koska tähän aikaan vuodesta voi yleensä keksiä myös ihan jotain muuta tekemistä. Vastuullista mutta riittävän repäisevää ja riemukasta juhannusta kaikille sitten vaan!

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kasinorakastajan blogi: Parasta kasinojuhannusta 2025!
- Sanna Marinin Joni-kullan festarikäytös herätti pahennusta Helsingissä
- Kerttu Rissaselta avoin parisuhdepaljastus
- Harvinaiset kuvat julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Erika Vikman poseeraa yläosattomissa – katso kuumat kuvat!
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Erika Vikman poseeraa yläosattomissa – katso kuumat kuvat!
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Sanna Marinin Joni-kullan festarikäytös herätti pahennusta Helsingissä
- Harvinaiset kuvat julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kerttu Rissaselta avoin parisuhdepaljastus
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka