
Suomeen jysähti 5 miljoonan euron jättipotti!
Pohjanmaalainen nuori mies ei ollut uskoa silmiään keskiviikkoaamuna, omien sanojensa mukaan ”ihan normipäivänä”. Hän pelasi kännykällään suomalaisille tutulla peliyhtiö NordicBetillä peliä nimeltä ”Mega Fortune Dreams” – ja voitti jackpotista lähes 5 miljoonaa! Tarkka voittosumma oli 4.853.321,69 euroa.
NordicBet haastatteli jackpotin voittanutta pohjalaismiestä, joka haluaa pitää asiasta matalaa profiilia eikä esimerkiksi julkistaa asuinpaikkaansa: Hän sanoo kertoneensa voitosta vain puolisolleen. Voittopyöräytyksen hän kertoo olleen niin pöllämystyttävä, että oli ensin tehnyt tililtä nostopyynnön 15.000 eurolle nähdäkseen, oliko todella voittanut miljoonia. Asiakaspalvelusta jackpot vahvistettiin todeksi.
Voittaja kertoo pelaavansa säännöllisemmin vedonlyöntiä, ja kasinopelejä vain silloin, ”kun fiilis on oikea”. Nyt voi sanoa, että ainakin keskiviikkona fiilis oli totisesti kohdallaan. Tulevaisuudensuunnitelmissa on ainakin uuden kodin hankkiminen.
Maistuisiko sinulle jättipotti?
Voit nyt itse yrittää toistaa suomalaisen voittajan tempun, sillä NordicBet tarjoaa uusille asiakkailleen mahtavan aloituspaketin: Avaamalla ilmaisen pelitilin painamalla tästä linkistä, saat 600 euron bonuksen + 250 ilmaiskierrosta!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen