Selaustagi Tag

kammottava

Isä hakkasi 6-vuotiaan lapsensa kuoliaaksi

Oikeus on tuominnut 6-vuotiaan tytön isän vankilaan vähintään 23 vuodeksi lapsensa tappamisesta erityisen julmalla tavalla. EastEnders-saippuasarjan entisen näyttelijän Jennie Grayn, 36, tytär joutui oikeuden mukaan yhden historian…

Älyttömimmät seksiriitit ikinä – ei herkille!

Poikien ja varsinkin tyttöjen ympärileikkaukset ovat monien mielestä kamalia, vanhentuneita ja täysin tarpeettomia käytäntöjä, mutta ne eivät silti ole oudoimpia, eivätkä edes pahimpia ihmisen keksimistä seksiriiteistä. Kautta historian,…

Henna Kalinainen verisenä sairaalaan – kuvat ei herkille!

Henna Kalinainen on julkaissut Facebookissa itsestään kammottavan verisiä kuvia. Kanta-Hämeen Keskussairaalassa otettujen kuvien perusteella Henna on satuttanut pahasti jalkansa. Kaksi kuvaa sisältäneessä päivityksessä ei lukenut mitään,…

Koira raiskattiin ja hirtettiin puuhun

Washingtonin osavaltiossa USA:ssa on paljastunut harvinaisen julma ja sairas koiraan kohdistunut teko. Teko kävi ilmi, kun amerikanpitbullterrierin sekoitusta oleva koira löydettiin puuhun hirtettynä. Todistusaineiston perusteella koiraa…

Kammottava jättiläisnukke synnyttää lasten edessä!

Australian Melbournessa sijaitseva jättiläisnukke opettaa lapsille seksuaalikasvatusta hyvin erilaisella tavalla, kuin täällä meillä koto-Suomessa on tapana. Suorastaan kammottavan esityksen on toteuttanut taiteilijaryhmä "Snuff Puppets"…

Kammottavimmat lävistykset ikinä?

KUVAT EIVÄT SOVELLU HERKILLE! Lävistyksiä tehdään nykyisin yhä useampiin kohtiin ihmisvartalossa. Korvien, huulten ja nenän lävistykset eivät juurikaan enää nosta kulmakarvoja vastaantulijoissa. Intiimialueiden lävistykset ovat rohkeita,…

Oksettava yllätys pimeässä!

// Julkaisu käyttäjältä Marco Knebel. Pimeää eivät pelkää ainoastaan lapset, vaan monet aikuisetkin, ja hyvästä syystä! Videossa esiintyvä miehekäs uros ei pelkää pimeää ja osallistuu iloisesti sokkotestiin, jossa hänen täytyy…

Kammottava kiusaamisvideo – ei herkille!

http://youtu.be/zeSCA4WWLi4 HUOM - VIDEO EI SOVELLU HEIKKOHERMOISILLE! Tässä videossa näkyy miten uskomattoman järjetöntä kiusaaminen on. Järjettömän hakkaamisen äänet kaikuvat kammottavasti malesialaisessa sisäoppilaitoksessa, kun viisi…

Nämä hampurilaiset maistuvat ihmislihalta!

Hampurilaisista on totuttu näkemään jos jonkinlaisia versioita ja niihin on lisätty eri puolilla maailmaa mitä kummallisimpia eksoottisia lisukkeita, mutta kukaan ei sentään ole rohjennut sekaantua ihmislihaan. Nyt tämäkin kammottavuus on…

Katso tupakan kammottavat vaikutukset vartaloosi!

http://youtu.be/A_GmItq0awk Röökikroppa.fi-sivusto näyttää sinulle tytön ja pojan elimistön. Nuorille suunnatulla sivustolla näytetään vakavien sairauksien lisäksi haittoja, joita jo nuori tupakoitsija voi havaita itsessään. Sivusto on…