Selaustagi Tag

vanhemmat

Toisena syntynyt lapsi on yleensä perheen pahantekijä

Tuoreen tutkimuksen mukaan toisena syntynyt lapsi on yleensä perheen pahantekijä, varsinkin jos kyseessä on poika. Tutkimuksessa kerättiin tietoja tuhansista veljeksistä Tanskassa ja Yhdysvalloissa. Tuloksista kävi ilmi, että toisena…

Nämä lapset saivat aikaan täystuhon – hulvattomat kuvat!

Jos sinulla on lapsia niin varmasti tiedät, että mikään ei ole sen huolestuttavampaa kuin pitkä hiljaisuus. Jo muutamassa minuutissa lapset voivat saada aikaan valtavan sotkun, ja jos lapsi oikein innostuu käyttämään rajatonta luovuuttaan,…

Opettaja sai potkut tuotuaan luokkaan aikuisten leluja

Vanhemmat järkyttyivät, kun opettaja toi luokkahuoneessa järjestämiinsä juhliin aikuisten leluja. Koulun jälkeen pidetty tapahtuma järjestettiin ilmeisesti koulun entisen oppilaan kunniaksi, mutta nuorimmat osallistujat olivat 11-vuotiaita.…

Kuinka matkustaa lasten kanssa hermoja menettämättä?

Usein kuulee sanottavan, että nuorena kannattaa matkustella ja mennä mielensä mukaan, koska kun perheeseen syntyy lapsia, on matkustaminen monen mielestä vaikeaa tai jopa lähes mahdotonta. Lasten kanssa matkustamisen ei kuitenkaan tarvitse…

Isänpäivä halutaan vaihtaa 'erityisen henkilön päiväksi'

Tohtori Red Ruby Scarlett on käynnistänyt kampanjan, jossa vaaditaan isänpäivälle nimenmuutosta. Varhaislapsuuden kehitykseen erikoistunut aktivisti ja akateemikko tohtori Red Ruby Scarlett haluaa vaihtaa isänpäivän nimen "erityisen…