KUUKAUDEN LEVY:  Within Temptation: The Unforgiving Vuonna 1996 perustettu alankomaalainen Within Temptation löi läpi 2000-luvun puolivälissä, ja on tehnyt useita maailmanlaajuisesti menestyneitä hittejä, kuten ”Stand My Ground” , ”What Have You Done”, ”Frozen” ja ”Memories”.
Nyt yhtye on saanut valmiiksi viidennen pitkäsoittonsa nimeltä The Unforgivin. Levyllä bändi jatkaa pitkälti samoilla linjoilla edeltäjiensä kanssa, mahtipontista popahtavaa heviä, jonka tunnistettavin elementti on naisvokalisti Sharon den Adelin upea lauluääni. The Unforgivin eroaa yhtyeen edellisistä levyistä hieman raskaammalla ja reippaammalla otteellaan, mutta mukaan mahtuu kuitenkin edelleen orkesterille leimallisia balladejakin.
Musiikkia paljon kuunnelleet voivat bongailla levyltä erilaisia vaikutteita ja lainoja takavuosien hittibiiseistä, mutta ne eivät mitenkään latista albumia, vaan tekevät siitä jopa mielenkiintoisemman kuunneltavan.
Kohoraita: Iron
CD:t 4
(Sony Music)