Eino Grön paljastaa, ettei häntä ole koskaan kysytty Vain elämää -sarjaan – näin hän vastaisi pyyntöön!
Laulaja Einö Grön esiintyi Matinkylään avatun Fressi-kuntosalin avajaisissa tiistai-iltana. Korona-aikana hän kertoo heittäneensä hyväntekeväisyyskeikkaa hoitolaitoksissa.
– Jalka nousee ja ääni kulkee. Kunnosta pidän huolta, Eino Grön kertoi Metropolille.
Koronasta huolimatta Eino on päässyt matkustamaan toiseen kotiinsa Floridaan.
– Olin keväällä siellä ja menen taas sinne. Minulla on kaksoiskansalaisuus, niin pääsen aika vapaasti matkustamaan, Eino toteaa.
Eino julkaisi aiemmin tänä vuonna Hyvät hautajaiset -yhteiskappaleen Pyhimyksen kanssa. Kappale kuultiin ensimmäisen kerran livenä Emma-gaalassa.
– Yhteiskappaleen tekeminen oli hienoa. Levy-yhtiöstä otettiin minuun yhteyttä, että voisinko tehdä yhteistyötä Pyhimyksen kanssa. En ollut juurikaan tietoinen Pyhimyksen urasta, mutta nyt hänen kappaleensa ovat tulleet tutummiksi minulle.
Vain elämää -sarjassa on nähty lukematon määrä eturivin muusikoita, mutta Einoa ohjelmassa ei ole vielä toistaiseksi nähty.
– Ei ole kysytty mukaan. Jonkun pitäisi ehdottaa minua ohjelmaan. En minä voi itse alkaa itseäni ehdottaa. Jos minua kysyttäisiin mukaan, niin ehdottomasti olisin mukana.
Lue myös:
Aleksi Valavuori paljasti BB-talossa muuttuneen suhdestatuksensa!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shirly Karvinen puhuu suunsa puhtaaksi erosta Sannin kanssa: ”Tuntuu raskaalta”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026