
Huippu-urheilijan tunnustus yllätti Salatut elämät -tähti Maarit Poussan: ”Se yllättää aina”
Näyttelijä Maarit Poussa on näytellyt Salatut elämät -sarjassa jo useamman vuoden ajan transnaista Jutta Korhosta. Hänestä on tärkeää, että päivittäissarjassa käsitellään myös transihmisten elämää.
– Käsittelemme ihan oikeaa elämää käsikirjoitetussa muodossa. Sarjassa käsitellään myös paljon muitakin teemoja, jotka herättävät keskustelua, Maarit Poussa toteaa Metropolille ja jatkaa:
– Roolihahmoni transtaustasta en saa enää tänä päivänä kovinkaan ihmeellisesti palautetta. Alussa se herätti kiinnostusta ja puhetta. Nykyään Jutta on aika vakiintunut kasvo Pihlajakadulle.
Maarit toteaa, että vain harvoin katsojilla menee todellisuus ja fiktio sekaisin.
– Joku saattaa leikillään kutsua minua Jutaksi, mutta en koe, että kukaan sekoittaisi minua roolihahmooni. Katsojat ovat fiksuja ja valveutuneita.
– Muutaman kerran on ollut tilanne, jossa fani on kokenut kohtaamisemme niin isosti, että on ruvennut itkemään. Ne ovat hetkiä, jolloin tajuaa, kuinka arvokas ja merkittävä sarja on katsojille. Kyllä se aina nöyräksi vetää.
– Se yllättää myös aina, että ketkä paljastuvat sarjan koviksi faneiksi. Yksi huippu-urheilija tuli kertomaan minulle, että on suuri ohjelman fani. Hän kertoi, että on katsonut aina sarjaa. Jätän kuitenkin paljastamassa urheilijan nimen, Maarit sanoo.

Sarjaa on kuvattu säässä kuin säässä.
– Muistan, kun kuvasimme aikoinaan Munkkiniemen rannassa kohtausta Esko Koveron kanssa. Keli oli todella sairas. Satoi pieniä neulasmaisia jääpaloja. Meikit levisivät pitkin naamaa ja olimme jäässä. Samaan aikaan piti näytellä suurta tunnetilaa.
Vapaa-ajalla Maarit nauttii urheilemisesta, mutta kertoo, ettei harrasta mitään lajia vakavissaan.
– Talvella hiihdän ja laskettelen. Muuten harrastan juoksemista, kävelyä, tennistä, uintia ja avantouintia, Maarit luettelee.
– Vapaa-ajalla tykkään olla myös vaan kotona lasteni kanssa.
Lue myös:
Jättiyllätys! Markku Pulli tekee paluun Salatut elämät -sarjaan!
Big Brother -taloon astelleen näyttelijä Markku Pullin hurja muodonmuutos – katso kuvat!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Huh, mitä rahastusta – totuus herttuatar Meghanin hilloista levisi julkisuuteen
- JP Kukkosen huono naisonni jatkuu: Avoliitto ja yllätysero!
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- JP Kukkosen huono naisonni jatkuu: Avoliitto ja yllätysero!
- Huh, mitä rahastusta – totuus herttuatar Meghanin hilloista levisi julkisuuteen
- Nanna Karalahden uskomaton häätyyli – katso kuvat!