IL: Mestarit areenalla -konseptin alkuperäinen luoja ottaa kantaa somemyrskyyn – ”Artistit voivat tietenkin olla loukkaantuneita”
Viime viikolla Warner Music -levy-yhtiö ilmoitti uudesta Mestarit Areenalla -kiertueesta, jota tähdittää joukko Suomen eturivin naisartisteja. Kokoonpanossa mukana ovat Kaija Koo, Jenni Vartiainen, Vesala ja Ellinoora.
Kiertue on herättänyt runsaasti keskustelua sosiaalisessa mediassa, kun alkuperäisen Mestarit areenalla -kiertueen jäsenet Pepe Willberg ja Hector ilmoittivat järkyttyneensä nimen uudelleenkäytöstä. Miehet ovat kokeneet asian loukkaavana erityisesti edesmenneiden Mestarit areenalla -jäsenten vuoksi.
– Siltä kantilta ajateltuna on se jonkinlaista haudanryöstöä myös, Pepe Willberg kommentoi tapausta Helsingin Sanomille.
– Tuo temppu on vienyt minulta puhekyvyn, hän täsmensi.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Nyt asiaan ottaa kantaa alkuperäisen Mestarit areenalla -konseptin isä, pitkän linjan musiikkivaikuttaja Antero ”Ande” Päiväläinen. Päiväläinen ei näe konseptin uudistamisessa minkäänlaista ongelmaa.
– Uudet ajat, uudet kujeet. Kaikki on mennyt lain mukaan, Päiväläinen toteaa Iltalehdelle antamassaan haastattelussa.
– Yrityksillä ja ihmisillä saa olla uusia ideoita, ja Warner on lähtenyt toteuttamaan omaa ideaansa, hän jatkaa.
Päiväläinen ymmärtää kuitenkin myös Willbergia ja Hectoria.
– Moraalisesti alkuperäiset artistit voivat tietenkin olla loukkaantuneita, mies tokaisee.
Lähteet: Iltalehti, Helsingin Sanomat
Lue myös:
Suuren menetyksen kokenut Hannele Lauri julkaisi kuvan uudesta perheenjäsenestä: ”Tässä hän on”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne