IL: Näin tuotanto kommentoi Temptation Island Suomi -tähden törkeää raiskaussyytettä – ”Asia on niin tuore”
Tänä syksynä Nelosella alkavalla Temptation Island Suomi -kaudella on mukana 21-vuotias Marlon Secomandi, jota syytetään törkeästä raiskauksesta. Tuleva kausi on jo kuvattu kesällä.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Seiska.
Etelä-Karjalan käräjäoikeudesta vahvistettiin Iltalehdelle, että syyttäjä on jättänyt asiasta haastehakemuksen käräjäoikeuteen syyskuussa 2021. Teko on tapahtunut Lappeenrannassa kesä-heinäkuun vaihteessa vuonna 2018.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Temptation Island -ohjelmaa tuottavan Banijay Finland -tuotantoyhtiön edustaja kommentoi asiaa Iltalehdelle tuotantoryhmän edustajana ja kertoi sen tulleen heille täytenä yllätyksenä.
– Emme tienneet tästä asiasta. Tarkistamme osallistujien taustat, niin hyvin kuin juridisesti voimme, edustaja kertoi Iltalehdelle.
Edustajan mukaan asia on tullut vireille vasta sopimuksen kirjoittamisen jälkeen, joten heillä ei ole ollut mitään mahdollisuutta saada sitä selville.
– Emme luonnollisestikaan kelpuuttaisi seksuaalirikoksesta tuomittua henkilöä ohjelmaan, mikäli olisimme asiasta tietoisia.
Epäselvää on joudutaanko jo kuvattu kausi perumaan ilmi tulleen syytteen takia.
– Asia on niin tuore, että emme ole asiasta vielä keskustelleet.
Lähde: Iltalehti
Lue myös:
Tässä ovat Temppareiden uudet raamikkaat sinkkuadonikset!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- Tähtitoimittaja teki paljastuksen – onko tässä uusi TTK-juontaja?
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Aku Hirviniemi paljastaa vihdoin syyn törkyviesteihinsä
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Mette-Maritin vangittu Marius-poika: Shokkipäätös!
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Kasinorakastajan blogi: Etanan vauhdilla kohti tuhoa