IS: Vilma Karjalainen kuvasi rehellisesti parisuhteensa tuhon tv-sarjaan – ”Ensimmäinen tunne oli häpeä”
Temptation Island -ohjelmasta julkisuuteen noussut Vilma Karjalainen, 27, nähdään Discoveryn uudessa Gossip Moms -sarjassa, jossa seurataan Vilman ja hänen Temppareista tutun ex-kumppaninsa Juuso Lehmusvyöryn ja pienen Nella-tyttären elämää.
Kuvausten alkaessa Vilma ja Juuso elivät vielä yhdessä perheenä, mutta kuvausten aikana kaikki muuttui. Parin suhde ajautui kriisiin ja toiveet onnellisesta yhteiselosta ja sen näyttämisestä katsojille murenivat tv-kameroiden edessä.
– Ensimmäinen tunne oli häpeä. Parisuhdekriisejämme oli nähty tv:ssä jo niin paljon. Oli hirveää, että olimme taas samassa tilanteessa, Vilma kertoo Ilta-Sanomille ja viittaa Temptation Island -ohjelman aikana nähtyihin kriiseihin.
Vilma kuitenkin kuvasi kaiken rehellisesti ohjelmaan, vaikka häpeästä olikin vaikea päästä yli.
– Kun sulattelin asiaa tajusin, että tämä on elämää. Monille pareille käy näin.
Parisuhde päättyi lopulta siksi, että Vilman ja Juuson maailmankuvat erosivat liikaa toisistaan. Eron myötä peruuntuivat myös häät.
– En jaksanut enää. En pystynyt enää vääntämään niistä erimielisyyksistä, Vilma kertoo.
Nykyään Vilma asuu kahdestaan Nellan kanssa ja Juuso viettää tyttärensä kanssa pari päivää viikossa.
– Olen sanonut ystävilleni monta kertaa, että ero ei ollutkaan maailmanloppu. Luulin pitkään, että se olisi, mutta pystynkin elämään ihan hyvin näin.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lähde: Ilta-Sanomat
Lue myös:
Maisa Torppa murtuu täysin tv:ssä lehtiväitteiden takia: ”Mua vaan pystytään lyödä ja lyödä”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”