Jorma Uotinen avautuu tuomaripestistään Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa – ”Ei voi syyttää televisiota ikärasismista”
Tunnettu tanssija ja koreografi Jorma Uotinen on toiminut Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuomarina ohjelman alusta, vuodesta 2006 lähtien.
Uotisen mukaan tuomaripesti TTK-ohjelmassa on ollut hänelle erittäin antoisa.
– Tuntuu upealta saada olla edelleen ohjelmassa mukana, Uotinen iloitsee Metropolille.
– Ei voi ainakaan syyttää televisiota ikärasimista. Seitsemänkymppinenkin kelpaa vielä telkkariin, mies nauraa.
15 vuotta saman ohjelman parissa työskentelyn voisi ajatella käyvän pidemmän päälle raskaaksi ja puuduttavaksi. Uotinen ei kuitenkaan koe asiaa näin.
– En ole koskaan kyllästynyt tähän. Tämä on minulle vuoden kohokohta, odotan ohjelman alkamista aina kovasti, Uotinen kertoo.
– Niin kauan kun tässä saa olla mukana, niin minä en ikinä tule väsymään, hän painottaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Ohjelman tekoon kuuluu Uotisen mukaan vahvasti juhlan tuntu.
– Onhan se mukavaa välillä vähän shampanjaa ottaa, hän toteaa pilke silmäkulmassa.
Uotiselle Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa merkittävintä ovat ihmiset. Hän nauttii suuresti siitä, että oppii jokaisen kauden myötä tuntemaan liudan uusia ihmisiä.
– Se, että pääsee joka vuosi tutustumaan uusiin, upeisiin ihmisiin on tämän kaiken suola, Uotinen kiteyttää hymyillen.
Lue myös:
TTK-tähti Waltteri Torikka on uuden edessä: ”Helpompi olisi vain soittaa suutaan”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Martina Aitolehti: konkurssi!
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- Erika Vikmanilta raju tilitys voinnista: ”Mielenterveyteni oli pahassa paikassa”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Kruununprinssi Haakonilta ja Mette-Maritilta vihdoin ilouutinen
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”