Kuva: Riina Varol
Marja Pyykkö ja Pamela Tola ohjaavat tunteita herättävän trillerin Elisa Viihteelle – pääosassa nuori näyttelijälupaus
Elisa Viihteen tuorein alkuperäissarjajulkistus on psykologinen trilleri Mädät omenat. Se tulee katsottavaksi Elisa Viihde Viaplayhin ensi vuonna.
Sarjan ohjaavat Marja Pyykkö ja Pamela Tola. Pääsosissa näyttelevät näyttelijälupaus Satu Tuuli Karhu, Armi Toivanen ja Santeri Kinnunen.
– Mädät omenat on hyvin omaperäinen ja vahvoja tunteita herättävä sarja, josta olemme todella ylpeitä. On ollut erittäin innostavaa päästä tekemään tätä kahden lahjakkaan ohjaajan kanssa ja herättämään Mia Ylösen ja kumppaneiden loistava käsikirjoitus eloon, kommentoi sarjan kehittäjä ja vastaava tuottaja Roope Lehtinen.
Mädät omenat -trilleri sijoittuu 1970-luvun Suomeen, jossa patriarkaalisen yhteiskunnan normeja uhmaavat naiset leimautuvat herkästi ”mädiksi omenoiksi”.
Sarjassa opiskelija-aktivisti Onerva (Satu Tuuli Karhu) lähetetään vasten tahtoaan hoitoon syrjäisellä saarella sijaitsevaan mielisairaalaan. Aggressiiviseksi ja hysteeriseksi diagnosoitu Onerva alkaa kuitenkin pian epäillä, että tohtori Lundstenin (Santeri Kinnunen) määräämissä hoidoissa on jotain outoa. Ovatko potilaat todella sairaita, vai ovatko he vain ”hankalia naisia”, jotka yhteiskunta haluaa korjata sopimaan ajan normeihin ja naiskuvaan?
Sarjan on Elisa Viihteelle tuottanut Fire Monkey Productions Oy ja sen kansainvälisestä levityksestä vastaa Lagardère Studios. Sarja on tuotettu yhteistyössä Suomen elokuvasäätiön ja Nelonen Median kanssa.
Lähde: Lehdistötiedote, epressi
LUE MYÖS:
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”