Näin Rantabaari-tähti Jaakko Mölsä valmistautuu rankkojen kohtausten kuvaamiseen – ”En itse suosittelisi”
C More -alkuperäissarja Rantabaarissa näyttelevä Jaakko Mölsä on työnsä puolesta tottunut käsittelemään laajasti erilaisia, välillä hyvin vaikeitakin tunnetiloja. Rankat kohtaukset, joissa esimerkiksi toinen roolihahmo kuolee, vaativat näyttelijältä usein paljon valmistautumista.
Mölsä kertoo, että hän itse suosii menetelmää, jossa kehoa ikään kuin huijataan johonkin tiettyyn tunnetilaan.
– Minulle tuttu metodi on leikitellä erilaisilla assosiaatioilla, Mölsä toteaa Metropolille.
– Haen esimerkiksi itkuisuutta sillä tavalla, että jäljittelen keinotekoista palan tunnetta kurkussa jännittämällä kaulan alueen lihaksia, hän jatkaa.
Ajatuksena on mallintaa vaikeita tuntemuksia fyysisten positioiden kautta.
– Kun kroppa tunnistaa tutun asennon, niin sitä kautta on helpompi löytää tarvittava tunnetila, Mölsä avaa.
Näyttelijäpiireissä tunnetaan myös muita keinoja, joiden avulla voi päästä haluttuun lopputulokseen. Yksi näistä on niin kutsuttu metodinäytteleminen.
– Jotkut lähestyvät vaikeita tunnetiloja omien kokemustensa kautta muistelemalla esimerkiksi omakohtaisia, surullisia tilanteita.
– Tällaista loppuun saakka vietyä metodinäyttelemistä en kuitenkaan itse suosittelisi, Mölsä korostaa.

Mölsä painottaa, ettei näytteleminen ole koskaan täysin samanlaista joka päivä. Hänen mukaansa välillä johonkin tiettyyn tunteeseen pääseminen on helpompaa ja välillä vaikeampaa.
– Joinakin päivinä tunteita täytyy hakea enemmän keinotekoisesti. Mutta välillä saattaa olla päiviä, että on tavallista emotionaalisemmalla ja herkemmällä tuulella, ja silloin ei välttämättä tarvitse ponnistella niin hirveästi, Mölsä summaa.
Lue myös:
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”