Sanna Ukkolan elämä muuttui radikaalisti Olet mitä syöt -ohjelman myötä – ”Olen ollut 20 vuotta laihdutuskuurilla”
Yksi syyskuussa alkavan Olet mitä syöt -ohjelman osallistujista on toimittaja ja kolumnisti Sanna Ukkola. Ohjelmassa tunnettu lääkäri Pippa Laukka pistää julkkisten elämäntavat uuteen ruotuun.
Ukkola paljastaa, että hänen elämänsä on muuttunut radikaalisti Olet mitä syöt -ohjelman myötä. Muutos on ollut Ukkolan mielestä hyvin positiivinen.
– Minulla on syömiseen täysin uudenlainen suhtautuminen. En ajattele ruokaa enää rajoitusten kautta, kuten aina aikaisemmin. Nykyään pystyn syömään hyvin vapaasti, enkä koe, että olisin varsinaisesti millään dieetillä, Ukkola kertoo Metropolille Olet mitä syöt -ohjelman lehdistötilaisuudessa.
Ukkola kertoo kontrolloineensa syömistään jopa nuorena tyttönä, kun hän oli hoikka.
– Olen ollut laihdutuskuurilla 20 vuotta. Kaikki nämä vuodet olen miettinyt painoani ja säädellyt syömistäni.
– Nyt olen ymmärtänyt, kuinka omat, rajoittavat ajatukseni ovat tehneet painonhallinnasta koko ajan vain vaikeampaa ja vaikeampaa. Ei ole kivaa jatkuvasti miettiä ruokaa ja syömistä, Ukkola alleviivaa.
Olet mitä syöt -ohjelma tarjosi Ukkolalle tärkeitä työkaluja ruokailun normalisoimiseen. Hän kokee saaneensa ohjelmasta sen mitä toivoi: terveen suhtautumisen syömiseen.
– Ohjelmaan osallistuminen on ollut yksi suurimmista ja merkittävimmistä päätöksistäni, nainen hymyilee.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jopa Ukkolan puoliso, Perussuomalaisen ja Suomen Uutisten päätoimittaja Matias Turkkila on innostunut kokeilemaan aiempaa terveellisempää elämäntyyliä yhdessä Ukkolan kanssa.
– Myös Matias on innostunut urheilusta. Olemme tehneet paljon yhteisiä, pitkiä kävelylenkkejä.
– Meillä on molemmilla älykellot, joilla seuraamme liikkumistamme. Olemme jääneet niihin ihan koukkuun, Ukkola nauraa.
Lue myös:
Sanna Ukkola paljastaa syyn, miksi päätti osallistua tv-realityihin – ”Ihmiset suuttuvat minulle”
Sanna Ukkola laukoo suoran mielipiteensä Aleksi Valavuoresta ja transkohusta
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa