Anneli Kiljunen: Hallitus tekee kauppaa ihmisten terveydellä ja maksattaa laskun veronmaksajilla
SDP:n mukaan Juha Sipilän johtama hallitus koplaa sekoilullaan ison siivun leikkaustoimintaa yksityissektorille ja siirtää sinne yli 5 miljardin euron markkinat. Lisäksi hallituksen kaavailema terveyskeskuskäyntien vuosimaksun poistaminen saa voimakasta kritiikkiä.
SDP on huolissaan hallituksen eduskuntaan tuomasta kiireettömän leikkaustoiminnan lakiesityksestä, jolla SDP:n mukaan pedataan markkina-asemaa yksityiselle leikkaustoiminnalle. SDP:n sosiaali- ja terveysvaliokunnan edustajat pitävät hallituksen menettelytapaa vähintäänkin kyseenalaisena.
– Vuoden 2017 alussa hallitus kiirehti voimaan terveydenhuoltolain muutosta, jolla ajettiin alas julkinen leikkaustoiminta aluesairaaloista. Silloin tätä muutosta perusteltiin säästöillä ja potilasturvallisuudella. Nyt sama hallitus vaatii, että julkisella rahalla saisi kuitenkin tehdä leikkauksia muualla kuin keskussairaaloissa. Tämä tuntuu yksityisille toimijoille räätälöidyltä lakiesitykseltä. Miksi ensin pakkokeskitettiin julkinen toiminta pois aluesairaaloista, ja nyt mahdollistetaan käytännössä sama toiminta yksityissairaalassa niin, että yksityisten toimijat voivat tehdä julkisella rahalla leikkauksia keskussairaaloiden ulkopuolella ilman päivystystä, toisin kuin julkinen puoli, jolta edellytetään ympärivuorokautista yhteispäivystystä, hämmästelee Kristiina Salonen.
Edustajat katsovat, että hallituksen esitys betonoida kiireetön leikkaustoiminta yksityiselle sektorille on vain yksi osa hallituksen sote-lehmänkauppaa.
– Kyse on isosta ja taloudellisesti merkittävästä seikasta, mutta myös kaikkien suomalaisten terveydestä ja potilasturvallisuudesta. Hallituksen sote-esityksen markkinamalli avaa eri lakien kautta yksityiselle sektorille yli 5 miljardin euron markkinat. Hallitus pilkkoo terveyspalveluja, jonka seurauksena suurena riskinä on, mistä meille riittää tulevaisuudessa huippulääkäreitä ja hoitajia toteuttamaan laadukasta terveydenhuoltoa. Myös päivystysjärjestelmä on suuressa vaarassa. Hallitus tekee kauppaa ihmisten terveydellä ja maksattaa laskun veronmaksajilla. Hallitus kielsi julkisen sektorin nukutusleikkaukset sairaaloissa, joissa ei ole yhteispäivystystä, nyt sama hallitus avaa uudelleen leikkausmahdollisuuden sairaaloissa, joissa on yhteispäivystyspiste alle 30 minuutin matkan päässä. Viime kädessä lähellä oleva julkinen sairaala ottaa vastuun, hoitaa potilaan mahdolliset komplikaatiot ja jatkohoidon, Anneli Kiljunen summaa.
Edustajat muistuttavat, että hallitus on omalla sote-sekoilullaan jälleen kerran aiheuttanut poliittisen sotkun, jota se nyt yrittää hoitaa nurinkurisessa järjestyksessä.
– Joulukuussa 2016 SDP jätti silloiseen leikkauksia rajoittavaan lakiesitykseen hylkäysvastalauseen, jossa todettiin, että sairaalaverkosta päättäminen ilman tarkempaa tietoa soten ja valinnanvapauden sisällöstä ei täytä hyvän lainsäädäntövalmistelun kriteereitä. Tuolloin valiokuntaa ja eduskuntaa kuitenkin kiirehdittiin tekemään päätöksiä ilman riittäviä tietoja ja irrallaan muusta sote-lainsäädännöstä. Se ei ole hyvän lainsäädäntötavan mukaista. Nyt pesemme tuon kiirehtimisen jälkipyykkiä, toteaa Krista Kiuru.
Sote-edustajat: Terveyskeskuskäynnit muutettava maksuttomiksi
Hallituksen kaavailema terveyskeskuskäyntien vuosimaksun poistaminen saa myös voimakasta kritiikkiä. Hallituksen esityksen mukaan jatkossa pitäisi maksaa jokaisesta terveyskeskuskäynnistä. Terveyskeskusvastaanotolla useita kertoja vuodessa käyville ihmisille uusi malli voisi tarkoittaa jopa satojen eurojen vuotuista lisäkulua. SDP:n sote-edustajat haluavat poistaa terveyskeskusmaksut kokonaan monien kerrannaisvaikutusten takia.
– Tutkimusten mukaan korkeat terveydenhuollon asiakasmaksut lisäävät köyhyyttä. Vaikutukset kohdistuvat erityisen voimakkaasti pitkäaikaissairaisiin ikäihmisiin, toteaa valiokunnan varajäsen Ilmari Nurminen.
– On järkyttävää, että hallitus esittää jälleen heikennyksiä samoille pienituloisille ihmisille, eläkeläisille ja työttömille. Jokaisella pitää olla mahdollisuus saada tarvitsemansa palvelut varallisuudesta riippumatta. Vuonna 2017 päätyi ulosottoon 320 000 julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksua. Maksuja pitää alentaa ja poistaa, ja niiden siirtäminen kansainvälisille perintäyhtiöille pitää lopettaa, valiokunnan varajäsen Satu Taavitsainen toteaa.
Kuva: Wikimedia Commons
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä hän vihdoin on! Uudesta TTK-juontajasta julkaistiin paljastusvideo
- Aki Mannisen salasuhde paljastui – ”Oli kokemus pettämisestä”
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Kasinorakastajan blogi: Märkiä unelmia ja pimeää huumoria
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Aki Mannisen salasuhde paljastui – ”Oli kokemus pettämisestä”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Tässä hän vihdoin on! Uudesta TTK-juontajasta julkaistiin paljastusvideo