Henna Peltonen pöyristyi: ”Älkää yhdistäkö minua Supermarjoon”
Henna Peltonen kertoo pöyristyneensä huomattuaan että Supermarjo ja tytöt -TV-sarjan toisen tuotantokauden promootio on aloitettu haukkumalla häntä. Torstaisessa Metroliven haastattelussa kauden uusi tulokas, BB-talossakin kilpaillut Minna Sara luonnehtii Hennaa ”kanaksi”, vaikka vakuuttaa samalla ettei tunne Peltosta lainkaan.
-Olen pitkään toivonut että minua ei enää yhdistettäisi koko Supermarjoon, koska en liity koko ohjelmaan enää millään tavoin. En ole kovin ylpeä siitä että lähdin kyseiseen ohjelmaan edes mukaan. Sarjassa kaikki hauskat kommellukset oli leikattu pois, ohjelma oli täynnä draamaa ja minusta ja Sofiasta tehtiin leikkauspöydällä bimboja, eikä katsojien annettu nähdä keitä todellisuudessa olemme, Peltonen tilittää.
-Huvittaa, että joku kaikille tuntematon tyttö (Minna Sara) huutelee Metrolivessä samassa lauseessa ettei tunne minua mutta kuitenkin luonnehtii minua kanaksi? En voinut kuin hymyillä kun näin kyseisen jutun, jolla oli ilmeisesti tarkoitus markkinoida sarjan toista kautta. Eikö voisi keksiä jotain hieman positiivisempaa tapaa PR:ään? Arvostan itse tätä henkilöä, jolla on rohkeutta esiintyä lavalla pienissä vaatteissa, vaikka kroppa ei todellakaan ole esiintymiskunnossa, Henna lataa.
Peltosen toinen lapsi syntyy minä hetkenä hyvänsä. Hän kertoo myös toivovansa että voisi keskittyä rauhassa tanssiryhmänsä NiceKoneen tuleviin esiintymisiin.
– Lähtö synnyttämään voi tulla hetkenä minä hyvänsä ja se on ehdottomasti ykkösasia nyt elämässäni.
– Olen myös jo yli vuoden pyörittänyt omaa tanssiryhmääni ja nauttinut kun saan vihdoin tehdä töitä alan ammattilaisten sekä todellisten kaunottarien kanssa, tasomme on todella kova. Suunnittelen parasta aikaa Friendtexin muotinäytöstä jossa NiceKone esiintyy 15.9. Tulossa on paljon uutta ja ihanaa, joka ei tule jäämään huomaamatta.
Henna kertoo toivovansa että kaikki säästäisivät oman energiansa muuhun kuin toisten mustamaalaamiseen.
-Sellainen ei mielestäni johda mihinkään. Keskittyisivät mieluummin omiin juttuihinsa. Kun ihmiset olisivat edes vähän positiivisempia, olisi tämä maailmakin paljon parempi paikka.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shirly Karviselta yllättävä ulostulo Ahdista: ”Mä en pysty ymmärtämään”
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Shirly Karviselta yllättävä ulostulo Ahdista: ”Mä en pysty ymmärtämään”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt