Idols-kilpailussa hurmannut Ilpo Kaikkonen julkaisee uutta musiikkia
Viimeisimmässä Idols-kilpailussa yleisön hurmannut Ilpo Kaikkonen palaa uuden musiikin kera. Kilpailun aikana ennakkosuosikiksi noussut Kaikkonen vakuutti yleisön ja tuomarit itsevarmalla rock-asenteellaan sekä tulkinnoillaan mm. kappaleista Who Knew sekä Billie Jean. Ilpo Kaikkosen & Aurinkokunnan single Hetken vielä nuori on mm. Haloo Helsingin ja Petran kanssa aiemmin työskennelleen Erno Laitisen tuottama. Kappale on Ilpon ja Tom Aeionsanoittama.
”En halunnut julkaista musaa tai vetää keikkaa pelkästään omalla nimellä, koska bändissä ja taustajoukoissa on paljon muitakin tyyppejä. Halusin korostaa yhteisöllisyyttä, ja Aurinkokunnan pormestarina olen sitä mieltä, että jokainen joka tekee hyvää bändin ja musan eteen lasketaan Aurinkokuntalaiseksi. Nimenä Aurinkokunta myös kuvastaa musaa ja antaa positiivisia viboja.” kertoo Kaikkonen Aurinkokunta-nimen taustoista.
”Pelottaa ja jännittää ihan törkeesti julkaisu.On kuitenkin toisaalta tosi helpottunut olo, nyt pääsee näkemään puolen vuoden työn tuloksen. Tätä on odotettu.” kertoo Ilpo tunnelmista singlen julkaisupäivän aattona.
Hetken vielä nuori jaetaan radioille maanantaina 24.10., jolloin se myös julkaistaan digitaalisesti.
Lähde: Sony Music
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Auri Kanaselta paljastus todellisesta rahatilanteesta
- Vau! Janni Hussista liikkeellä kuuma huhu
- Jari-Matti Latvala avautuu Janni Hussista: ”Tein Jannille selväksi”
- Beckhamin perheen kriisi paisuu – Nicola-miniältä kylmä temppu
- Minne JP Kukkonen katosi? Taustalla ”onnettomuus”
- Joel Harkimoon yhdistetty Kastanja Rauhala hehkuu upeissa kuvissa
- Anna Abreu seksiä tihkuvissa bikinikuvissa – aviomieheltä tyhjentävä kommentti
- Beckhamien kriisi syvenee – Brooklyn Beckham värväsi asianajajan
- Huh mikä muodonmuutos! Beata Leppilampea verrataan huippumalliin
- Kasinorakastajan blogi: Suomen lisenssissä riittää syitä huoleen
- Anna Abreu seksiä tihkuvissa bikinikuvissa – aviomieheltä tyhjentävä kommentti
- Joel Harkimoon yhdistetty Kastanja Rauhala hehkuu upeissa kuvissa
- Jari-Matti Latvala avautuu Janni Hussista: ”Tein Jannille selväksi”
- Vau! Janni Hussista liikkeellä kuuma huhu
- Auri Kanaselta paljastus todellisesta rahatilanteesta
- Minne JP Kukkonen katosi? Taustalla ”onnettomuus”
- Beckhamin perheen kriisi paisuu – Nicola-miniältä kylmä temppu
- Joel Harkimo ja Kastanja Rauhala – Yhteinen loma Italiassa?
- Koivujen riita jatkuu – Helena Koivu valittaa tuomiostaan