IS: Stefan Therman sai syytteet viidestä eri rikoksesta – epäillään riehuneen aseen kanssa
Julkisuudesta tuttu liikemies Stefan Therman on saanut syytteet viidestä eri rikoksesta. Syyttäjä vaatii Thermanille 3-4 kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta. Tapausta käsiteltiin Lapin käräjäoikeudessa tiistaina 23. toukokuuta.
Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.
Thermania syytetään kahdesta laittomasta uhkauksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja ampuma-aserikoksesta. Epäillyt teot ovat tapahtuneet yöaikaan Lapin Kittilässä vuoden 2021 maaliskuussa.
Syyttäjän mukaan tapahtumat saivat alkunsa puhelinsoitosta ja sen jälkeen lähetetystä viestistä, jossa Therman uhkasi erään miehen henkeä. Uhkauksen kohteeksi joutunut mies oli saanut kuulla, että Therman liikkuisi aseen kanssa.
Myöhemmin samana yönä Therman oli hypännyt auton rattiin, mutta hän menetti autonsa hallinnan. Auto jäi lumipenkkaan kiinni.
Tämän jälkeen Therman oli syyttäjän mukaan kävellyt läheiselle mökille ase mukanaan. Saavuttuaan mökille oli Therman alkanut riehumaan agressiivisesti. Hän oli myös uhannut mökissä majoittuneen miehen henkeä. Lisäksi Therman oli uhannut ampua kaikki, mikäli hänen etsimiään henkilöitä ei löytyisi.
Miehen mukaan Therman oli heilutellut asettaan ja sanonut, että aseessa oli ”kovat piipussa”. Syyttäjän mukaan Thermanin ase oli laiton.
Therman on kiistänyt uhanneensa ketään.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Stefan Therman joutuu käräjille. Vuonna 2020 hänet tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta 40 päivän ehdolliseen vankeuteen. Therman joutui maksamaan ehdollisen vankeusrangaistuksen ohessa 25 päiväsakkoa, joka teki hänen tuloillaan 6 900 euroa.
Maaliskuussa 2023 Metropoli uutisoi, että Thermania syytetään Helsingin käräjäoikeudessa rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Lue myös:
Liikemies Stefan Thermanin vaikeudet jatkuvat – syytetään jälleen useista eri rikoksista!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Robin avautuu parisuhteestaan
- Fani kysyi Santa Cruzin paluusta – Archie Cruzin vastaus puhuttaa
- Fanit huolissaan Käärijästä
- Iida Vainiolta paljastus uusista asumiskuvioista: ”Villi elämä oli raskasta”
- Huh mitä luksusta! Sara Siepin tuoreet vauvahankinnat eivät sovi jokaisen kukkarolle
- Sami Uotila suuteli kaunottaren kanssa yökerhossa – kuumaa!
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Yllättävä käänne Iida Vainion raha-asioissa – ”Oli sellainen käsitys, että rahaa tulee”
- Kasinorakastajan blogi: Monopoli kummittelee vielä tulevaisuudessakin!
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Robin avautuu parisuhteestaan
- Sara Sieppi sanoi hyvästit Pyry-rakkaalle – surullinen julkaisu
- Iida Vainiolta paljastus uusista asumiskuvioista: ”Villi elämä oli raskasta”
- Fanit huolissaan Käärijästä
- Huh mitä luksusta! Sara Siepin tuoreet vauvahankinnat eivät sovi jokaisen kukkarolle
- Iida Vainio ja Archie Cruz pakenivat Helsingistä – pariskunnalla edessään uusi arki
- Ex-prinssi Andrew pääsi vapaalle jalalle – uusia epäilyttäviä kuvia vuoti julkisuuteen