50 cent vietti melko tuhlailevan illan Dead Man Running -elokuvansa juhlissa Lontoossa. Mies päätti ottaa homman täysin haltuunsa, maksoi mitä maksoi. Räppärillä ei ole rahasta pulaa, joten hän vuokrasi koko Lontoon Sohossa sijaitsevan Alto -klubin VIP-alueen käyttöönsä. Mukana oli tietysti oma posse kavereita, sekä elokuvan tekijöitä.

– Kun hän (50 Cent) saapui klubille se oli yhtä hässäkkää. VIP-alue tyhjennettiin hänelle, ja turvahenkilökunta vei hänet suoraan alueelle. Hänen pöytäänsä oli tuotu Shampanja-pulloja, mutta hän halusi heti Magnum-pullon Ace Of Spades -shampanjaa, kertoo paikalla ollut juhlija. Myös lukuisat naiset yrittivät tehdä tuttavuutta tähden kanssa ja osa myös pääsi Fiddyn seuraan. Baarista tähti lähti kuitenkin yksin noin kello kolmen aikaan yöllä. Illanvietto maksoi 75 000 puntaa, eli yli 85 000 euroa. Asiasta kertoi Daily Mail

LUE MYÖS: