Johanna Tukiainen ei piittaa – rikollinen käytös jatkui taas!
Johanna Tukiainen heitti keikan turkulaisessa Basso-ravintolassa – ja syyllistyi taas kunnianloukkaukseen.
Vastikään Tukiainen tuomittiin useista eri rikoksista – muun muassa kunnianloukkauksesta – kolmen kuukauden ja 20 päivän vankeuteen. Tuomio on ehdoton, siis linnaa. Tukiainen on valittanut päätöksestä hovioikeuteen.
Basson keikalla Tukiainen ei kuitenkaan päässyt ”pilkuistaan” vaan jatkoi rikollista käytöstään.
-Tukiainen haukkui erästä ihmistä nimeltä ja kertoi tämän olevan sika. Tukiainen oikein painotti, että henkilö on ”täysi sika”.
Salissa oli yli 200 henkilöä, jotka kuulivat solvauksen.
Tukiainen on vähätellyt tuomiotaan ja ihmetellyt, kuinka hän joutuu vankilaan. Naisella on kuitenkin käräjäreissuja takana jo yhdeksän, ja tuomioita melkoinen liuta. Syyttäjän mukaan Tukiainen on osoittanut selvää piittaamattomuutta lakia kohtaan, ja siksi hänen paikkansa – monen mielestä vihdoin ja viimein – on vankila.
Tuksun mielestä siaksi haukkuminen ei tietenkään ole rikollista, mutta kerrottakoon arvon kohuleidille, että esimerkiksi tammikuussa oikeus tuomitsi naisen ”apinaksi” haukkumisesta sakkoihin ja maksamaan erinäisiä korvauksia 3500 euroa. Iltalehden juttu täällä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?