Joka seitsemäs helsinkiläinen on ulkomaalaistaustainen – katso nopeasti kasvava tilasto
Ulkomaalaistaustaisia helsinkiläisiä on tällä hetkellä lähes 100 000.
Joka seitsemäs helsinkiläinen on ulkomaalaistaustainen. Helsingin kaupunginkanslian mukaan ulkomaalaistaustaisia helsinkiläisiä oli vuoden 2018 alussa 99 908. Määrä on 15,5 prosenttia kaupungin koko väestöstä.
Ulkomaalaistaustaisella tarkoitetaan henkilöä, jonka molemmat vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla. Kaikista ulkomaalaistaustaisista 18 prosenttia oli syntynyt Suomessa eli kuului ulkomaalaistaustaisten toiseen sukupolveen. Tiedot selviävät Helsingin kaupunginkanslian ylläpitämältä ulkomaalaistaustaisethelsingissa.fi-sivustolta.
Helsinkiläisten ulkomaalaistaustaisten määrä kasvoi 5 020 hengellä eli 5,3 prosenttia vuonna 2017. Kasvuprosentti on ollut laskusuunnassa viimeisen viiden vuoden ajan, mutta silti noin kaksi kolmasosaa pääkaupungin väestönkasvusta tulee ulkomaalaistaustaisista. Vuoden 2018 alussa pääkaupunkiseudulla asui lähes puolet koko maan ulkomaalaistaustaisista, kun seudun osuus Suomen koko väestöstä oli noin viidennes.
Vuoden 2018 alussa helsinkiläisten ulkomaalaistaustaisten yleisimmät taustamaat olivat entinen Neuvostoliitto (pois lukien Viro) (17 836 henkilöä), Viro (12 792), Somalia (10 203), Irak (5 335) ja Kiina (3 310). Vuoden 2017 aikana eniten kasvoi aasialaistaustaisten helsinkiläisten määrä.
Vieraskielisissä perheissä enemmän lapsia kuin kotimaankielisissä
Vieraskielisissä perheissä lasten määrä on keskimäärin suurempi kotimaankielisissä perheissä. Vuoden 2018 alussa helsinkiläisten lapsiperheiden yleinen lapsiluku oli 1,67. Kahden kotimaankielisen vanhemman perheessä lapsia oli keskimäärin 1,70 ja kahden vieraskielisen vanhemman perheessä 2,09. Yksinhuoltajaperheissä lapsiluku oli puolestaan muita perheitä matalampi. Vieraskielisissä perheissä oli myös enemmän pienten lasten perheitä ja suuria perheitä. Niistä kaksikielisistä lapsiperheistä, joissa toinen vanhempi oli kotimaankielinen, vieraskielisen vanhemman selvästi yleisin äidinkieli oli miehillä englanti ja naisilla venäjä.Vieraskielisiä muutti Helsinkiin aiempaa enemmän muualta Suomesta
Vuonna 2017 Helsinki sai vieraskielisistä muuttovoittoa yhteensä 4 341 henkeä. Vieraskielisten muuttovoitto kasvoi edellisvuodesta, koska vieraskielisiä muutti Helsinkiin selvästi edellisvuotta enemmän kotimaasta. Helsinki sai muualta Suomesta muuttovoittoa vieraskielisistä yhteensä 1 654 henkeä, eli kaksi kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna. Sen sijaan ulkomainen muuttovoitto vieraskielisistä väheni 2 687 henkeen. Vieraskielisiä ovat ne, joiden äidinkieleksi on väestötietojärjestelmään rekisteröity jokin muu kieli kuin suomi, ruotsi tai saame. Vuonna 2017 Helsinki sai eniten muuttovoittoa arabiankielisistä (1 015 henkeä), somalinkielisistä (534 henkeä), persiankielisistä (311 henkeä) sekä venäjänkielisistä (287 henkeä). Arabian- ja persiankielisten muuttovoitto kasvoi edellisvuodesta. Helsinki sai muuttovoittoa valtaosasta kieliryhmiä. Kieliryhmäkohtaiset muuttotappiot olivat vironkielisiä lukuun ottamatta hyvin pieniä. Vuonna 2017 Helsingin vironkielisten muuttotappio oli –261 henkeä. Vielä kymmenen vuotta sitten muuttovoitto vironkielisistä oli noin 500 henkeä vuodessa. STT Kuva: Hel.fiLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä hän vihdoin on! Uudesta TTK-juontajasta julkaistiin paljastusvideo
- Aki Mannisen salasuhde paljastui – ”Oli kokemus pettämisestä”
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Kasinorakastajan blogi: Märkiä unelmia ja pimeää huumoria
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Aki Mannisen salasuhde paljastui – ”Oli kokemus pettämisestä”
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”