Kala kasvatti itselleen uuden jalan Helsingissä!
Keuhkokala ”Eemu” on täynnä yllätyksiä.
Merimaailma SEA LIFEn keuhkokala Eemu on yllättänyt eläintenhoitajat jo kahdesti viime aikoina. Ensimmäinen yllätys koettiin, kun verkkaista elämää viettävän kalan nähtiin syövän ensimmäistä kertaa, yli vuosi Helsinkiin saapumisen jälkeen. Toinen yllätys olikin Eemun tyngän takaraajan uudelleenkasvu.
– Keuhkokalojen kohdalla voidaan hyvällä omallatunnolla puhua jalan varhaismuodosta, koska niiden evät ovat muuttuneet pitkiksi raajamaisiksi ulokkeiksi. Ne toimivat sekä herkkinä aistineliminä että maalla ryömimisen apuna. Muinaisten keuhkokalojen kehityslinja johtikin ensimmäisiin vedestä maalle siirtyneisiin selkärankaisiin eläimiin, ja siten lopulta ihmiseen saakka, toteaa SEA LIFEn intendentti Markus Dernjatin.
Keuhkokalat ovat tunnettuja kyvystään selvitä kuivuvien jokien pohjamudissa ja horrostaa jopa vuosia ympärilleen erittämänsä limakapselin sisällä. Niiden uimarakko on kehittynyt keuhkomaiseksi hengityselimeksi, jonka turvin kala kykenee selviytymään kuivuvissa, vähähappisissa vesistöissä.
Liskomainen kävelytyyli ja uusiutuvat evät
Raajamaiset evät ovat keuhkokalalle elintärkeät. Kalan liskomaisesta ”kävelytyylistä” ja evien uusiutumiskyvystä eli regeneraatiosta on tehty lukuisia tutkimuksia. Regeneraatio ei ole eläinkunnassa täysin ainutlaatuinen prosessi, mutta rajoittuu lähinnä evolutiivisesti varhaisempiin selkärankaismuotoihin, kuten kaloihin ja sammakkoeläimiin. Matelijoilla regeneraatio on harvinaisempaa, mutta sisiliskon kyky kasvattaa uusi häntä on varmasti kaikille tuttu ilmiö.
– Yksi Eemun raajoista oli tynkä. Osasimme odottaa jonkinlaista palautumista, mutta prosessin nopeus oli hämmästyttävä. Raaja palautui muutamassa kuukaudessa. Lisäksi Eemun viimeaikainen aktiivisuus on ollut ilahduttavaa: Ruuan haistaessaan se lähtee lähes poikkeuksetta liikkeelle aiemman unenomaisen tilan sijaan. Vaikka emme nähneet sen syövän yli vuoteen, kala ei laihtunut ja näytti terveeltä koko ajan, toteaa Markus Dernjatin.
Eemu on osoittautunut melkoiseksi kulinaristiksi, sillä lukuisista vaihtoehdoista huolimatta se kelpuuttaa ruokalistalleen ainoastaan valkokatkaravut.

LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”