
KarmaRock loppuunmyyty!
Lauantaina Harjavallassa järjestetty KarmaRock myytiin loppuun toisen kerran festivaalin 21-vuotisen historian aikana. Aurikoiseen Kokemäenjoen rantaan kerääntyi 2500 juhlijaa. Tämän vuotinen KarmaRock yllätti veteraaninkin.
”Ensin myydään kaikki liput ja sitten kinkerit keskeytetään, kun ilo on ylimmillään. Mutta turvallisuuden kanssa ei ole kikkailemista”, kommentoi festivaalijohtaja Häiriö Piirinen juhlat yllättänyttä ukkosta.
Äärimmäisen kaunis sää muuttui illan viimeisen bändin, puolalaisen Paprika Korpsin aikana ukkoseksi ja salamoinniksi. Bändi ei ehtinyt soittaa kuin muutaman biisin, kunnes keikka oli turvallisuussyistä pakko keskeyttää.
KarmaRockin ohjelmisto vei taas kuulijoitaan tunnelmasta toiseen. Ska-orkesteri The Irrationals innoitti jo iltapäivästä yleisön tanssimaan. Von Hertzen Brothersin vankka soitanta vakuutti yleisön ja Olavi Uusivirta täytti kaljaamon ääriään myöten. Pankin räjäytti kuitenkin festivaalin isäntäbändi, vuoden ainoan keikkansa soittanut Maj Karma. Keikkasetti koostui bändin eri aikakausien biiseistä ja yleisö oli hurmioitunut.
KarmaRock kiittää ja valmistautuu 22. KarmaRockiin!


Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025