Kaunotar treenasi itsensä huippukuntoon exän haukuttua häntä lihavaksi – katso ennen ja jälkeen -kuvat
Sophie Armitage on aina ollut intohimoinen kuntoilija. Naista kuitenkin kiusattiin, ja kaiken huipuksi hänen poikaystävänsä kutsui häntä läskiksi. Sen seurauksena ulkonäöstä ja ruokavaliosta tuli Armitagelle pakkomielle.
– Tunsin itseni lihavaksi, vaikka tiesin olevani laiha. Minulle kerrottiin, että olen lihava, joten lopulta vakuutuin siitä itsekin ja kävin vain juoksemassa ja söin hedelmiä tai näkkileipää, nainen kertoi.
– Olin hyvin onneton, aina miellyttämässä kaikkia.
Sitten Armitage tapasi miehen, joka rakasti treenaamista salilla. Mies tutustutti naisen uusin treenitapoihin ja ruokavalioon, mikä kohotti hänen itsetuntoaan ja auttoi häntä muuttamaan elämäntapansa terveellisemmiksi.
Suhde ei lopulta kestänyt, mutta Armitage jatkoi aloittamallaan tiellä.
– Olen itsevarmempi, vahvempi ja itsenäinen, hän totesi.
Armitage palkkasi personal trainerin ja nautti muutoksista, joita hänen kehossaan tapahtui. Hän lisäsi päivittäistä kalorimääräänsä 2000-2500 kaloriin. Nykyään hän painaa 57 kiloa ja on tyytyväinen vartaloonsa. Tärkeintä hänelle on kuitenkin sisäinen muutos.
– Henkinen puoli on ehdottomasti tärkeämpää kuin esteettinen.
Lähde: Daily Star Kuvat: Instagram / Sophie Armitage
LUE MYÖS:
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto