Seitsemättätoista kertaa järjestetty Funky Elephant -festivaali kokosi yhteen tumman rytmimusiikin ystävät Helsingissä 30.3.-2.4. Festivaali oli niin ohjelmaltaan, taiteelliselta sisällöltään, järjestelyiltään kuin tunnelmaltaan menestys. Funky Elephant keräsi tänä vuonna yli 1600 kävijää, joka oli hieman alle tavoitteiden.

Nelipäiväiseksi kasvanut festivaali käynnistyi blaxploitaatio-elokuvaillalla Andorrassa, jossa nähtiin genren klassikko, Superfly (1972). Elokuvan jälkeen yleisöä festivaalitunnelmaan johdattelivat Dubrovnikissa Unisoul sekä Nieminen & Litmanen. Ensimmäistä kertaa osana festivaalia järjestetty elokuva- ja klubi-ilta herätti paljon kiinnostusta ja keräsi kiitettävästi yleisöä. Torstaina vietettiin tapahtuman esijuhlia mbarissa.

Viikonloppuna Tavastialla ja Semifinalissa tunnelmoitiin niin kansainvälisen kuin kotimaisen rytmimusiikin kärkinimien parissa. Perjantaina koalapuvussa lavan haltuun ottaneen kanadalaisen DJ-virtuoosi Kid Koalan keikalla koettiin mm. beatbox-taituri Felix Zengerin vierailu sekä yleisön kanssa toteutettu tyynysota-välinumero, jotka jo itsessään nostivat keikan ikimuistoiseksi kokemukseksi festivaalin historiassa. Lauantaina Tavastian sali täyttyi Johanna Förstin ja Teppo Mäkysen tähdittämän Jo Stancen nostaessa tunnelman kattoon.

Brittiläiseltä The Baker Brothersilta kuultiin ryhdikäs deep funk -setti, jota upea Vanessa Freeman tähditti solistina. Kotimaisista artisteista festivaalikansaa tanssittivat perjantai-illan upeasti käynnistänyt Liljan Loisto, mukaansa tempaavaan sovitukseen The Prodigyn Voodoo People -kappaleesta keikkansa päättänyt hip hop -orkesteri The Irrationals, sekä vankkaa osaamista esitellyt The Cool Sheiks, jonka grooverutistus hemmotteli yleisöä lauantaina. DJ-kulttuuria esiteltiin mm. monipuolisena muusikkona tunnetun britti-DJ Nostalgia 77:n voimin.

Seuraava Funky Amigosin tapahtuma on Maailma kylässä -festivaalin iltaklubi, joka järjestetään 28.5. Virgin Oil Co.:ssa. Lisäksi 23.7. järjestetään Elephantasy 2011  -Funky Family Picnic -tapahtuma Alppipuistossa.