Koira aiheutti tulipalon puremalla dödöpurkkia!
Inhimillinen erehdys yhdistettynä leikkisään koiranpentuun sai aikaan melkoiset seuraukset viime lauantaina Goldthorpessa Englannissa. Parikymppinen avopari lähti ostoksille ja ehti olla pois kotoa vain kymmenen minuuttia, kun naapuri hälytti heidät takaisin. Pihalla odotti kaksi paloautoa ja rikkoutuneet ikkunat.
Ensin palomiehet epäilivät, että kyseessä on kaasuvuodosta aiheutunut räjähdys. Asukkaat puolestaan luulivat jonkun heittäneen jotain postiluukusta sisään.
Tarkemmissa tutkimuksissa kuitenkin selvisi, että kaiken takana oli kuuden kuukauden ikäinen Zeus-koira. Se oli tonkinut lahjapakkauksessa olleen deodoranttipullon ja pureskellut sitä päällä olleen lampun edessä.
Omistajat eivät olleet edes tajunneet pitäneensä spray-pulloa olohuoneessaan ja vieläpä lähellä takkaa.
Zeus-koiran lisäksi talossa oli viisi muuta lemmikkiä. Kaikki onneksi säästyivät loukkaantumiselta.
Kuvituskuva
LUE MYÖS:
- Helena Koivulta avoin ulostulo: ”Elämä on edelleen sekaisin”
- Sanna Marin ja Joni-rakas erikoisessa puuhassa – katso kuva
- Kasinorakastajan blogi: Joulun ajan odotuksen parhaat pelit!
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä