Lotus tekee paluun Formula ykkösiin
Kansainvälinen autoliitto FIA ilmoitti tiistaina valinneensa Lotuksen uudeksi Formula ykkösten talliksi. Lotus tekee näin ollen ensi vuonna paluun F1-sarjaan 15 vuoden tauon jälkeen. Legendaarinen talli joutui lopettamaan toimintansa kauden 1994 päätyttyä.
Samalla FIA ilmoitti, että BMW Sauberilla on yhä mahdollisuus osallistua ensi vuonna F1-sarjaan, mikäli tallille löydetään uusi omistaja. FIA:n mukaan BMW Sauberin hakemus täytti vaatimukset, mutta tallin toiminnan jatkuminen on BMW:n vetäytymisen takia toistaiseksi epävarmalla pohjalla, joten sille ei voitu antaa automaattista paikkaa. Vuonna 2010 F1-sarjaan voi FIA:n mukaan osallistua kuitenkin 14 tallia, mikäli BMW:n tallille löytyy ostaja.
Legendaarisen Colin Chapmanin perustama Lotus oli 1960-luvulta 1980-luvulle yksi Formula ykkösten huipputalleista. Lotuksen autoilla voittivat maailmanmestaruuden Jim Clark 1963 ja 1965, Graham Hill 1968, Jochen Rindt 1970, Emerson Fittipaldi 1972 ja Mario Andretti 1978. Lotuksen viimeisimmän voiton saavutti Ayrton Senna Detroitissa 1987.
Lotuksella on tehty myös suomalaista F1-historiaa. Mika Häkkinen aloitti tallissa F1-uransa 1991 ja Mika Salo 1994.
F1-tallit kaudella 2010:
Ferrari
McLaren
Renault
Toyota
Red Bull
Brawn
Toro Rosso
Williams
Force India
USF1*
Campos Meta*
Manor*
Lotus*
BMW Sauber**
* uusi talli
** mukana jos uusi omistaja löytyy
- Erika Vikman räväyttää jälleen – esiintyi pelkässä läpinäkyvässä paidassa nännit teipattuina
- Erja Lyytinen kuumissa bikinikuvissa: ”Ostin bikinit second hand -kaupasta 25 vuotta sitten”
- Seiska: Mikko Leppilammen väitetystä seksuaalisesta häirinnästä on tihkunut uutta tietoa julkisuuteen
- Kasinorakastajan blogi: Tämän hetken kuumimmat uudet slotit!
- Näyttelijä Mikko Leppilampea epäillään seksuaalisesta ahdistelusta
- Nyt on kuumaa! Iida Vainio poseeraa yllättävän esineen kanssa
- Britney Spearsin lähipiiri: Britney on toimintakyvytön
- Huhhuh! Erika Vikman poseeraa pylly paljaana!
- Kasinorakastajan blogi: Vappua kohti uusilla peleillä!
- Martina Aitolehden pysäyttävä uutinen: ”Mutta nyt on aika kääntää sivua”