Luomukaunottaret kuulolle – Miss EW 2019 haku alkaa!
Suomen upeinta luomukaunotarta etsivä Miss Eloweena tulee jälleen, suurempana kuin koskaan!
Luomukauneutta korostavaan Miss EW -kauneuskilpailuun etsitään luonnollisen kauniita ja aurinkoisia naapurintyttöjä koko Suomen alueelta. Kauneuskirurgiset toimenpiteet sekä näkyvät tatuoinnit ovat kisassa kiellettyjä. Edes hiusten pidennyksiä, irtoripsiä ja rakennekynsiä ei sallita.
Kilpailussa haetaan entisajan missikisan tuntua ja se järjestetään alusta loppuun perinteisiä kauneusihanteita sekä perinteitä kunnioittaen.
Kilpailun finalistit kuvataan kesän aikana upeissa puitteissa. Luvassa on ikimuistoinen missikiertue ja finaali järjestetään lauantaina 10.8.2019 Hämeenkylän Kartanossa.
Uusia tuulia
Kasvaneen suosion myötä luomumissikisan tuotantotiimi on kasvanut ja mukaan on saatu myös miesvahvistusta. Miss EW -kilpailun tuottajan ja missiemon Henna Peltosen aisaparina, missikeisarina, nähdään nyt viihteen monitoimiammattilainen Lassi Viljanen.
Missikiertueen ja -sarjan virallinen tunnuskappale ”Elovena” julkaistaan 8.2.2019. Kappale toimii Miss EW -kauneuskilpailusta kevään ja kesän aikana kuvattavan tv-sarjan tunnuskappaleena. Kiertueen juontajan Lassi Viljasen esittämä ja sanoittama menevä popbiisi julkaistaan kaikissa suoratoistopalveluissa 8.2.2019.
Haku alkaa tiistaina
Kisassa etsitään luonnollista esikuvaa etenkin nuorille. Haku kilpailuun käynnistyy tiistaina 29.1.2019. Finalistit kuvataan kesän aikana upeissa kuvissa ja heitä odottaa ikimuistoinen missikiertue. Upea finaali käydään 10.8.2019 historiallisessa Hämeenkylän Kartanossa. Sinustako Miss EW 2019? Voit hakea mukaan, jos olet täysi-ikäinen, hyvämaineinen, sinulle ei ole tehty kauneuskirgisia toimenpiteitä ja edustat kisan arvoja. Lähetä kuvallinen hakemus 31.3.2019 mennessä osoitteeseen [email protected]. Kilpailuun osallistuvan tulee täyttää seuraavat ehdot: – 18 vuotta täyttänyt. – Luonnollisen kaunis. – Hyvämaineinen Suomen kansalainen. – Osallistujalle ei ole tehty kauneuskirurgisia toimenpiteitä. – Ei näkyviä tatuointeja eikä lävistyksiä. – On vapaa sopimuksista tai sitoumuksista, jotka rajoittaisivat osallistumista kilpailuun ja siitä mahdollisesti seuraaviin edustustehtäviin Miss EW:n tai perintöprinsessan ominaisuudessa. – Ei pituus- tai painorajoja. Miss EW 2019 valinta: – Esikarsinta tapahtuu hakulomakkeiden perusteella, joista 30 saa videohaastattelupyynnön. – Videoiden perusteella 15 valitaan kuvauksiin ja haastatteluun. – 10 finalistia valitaan viikon mittaiselle kiertueelle, joka on kesäkuussa. – Finaali käydään la 10.8.2019. Tuomaristo seuraa finalisteja koko kiertueen ja finaaliviikonlopun aikana ja tekee päätöksensä itsenäisesti jokaisen tytön kohdalla. Kuvat: Mainosstudio Sanna H. (Miss Eloweenan virallinen kuvaaja)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Auri Kanaselta paljastus todellisesta rahatilanteesta
- Vau! Janni Hussista liikkeellä kuuma huhu
- Jari-Matti Latvala avautuu Janni Hussista: ”Tein Jannille selväksi”
- Beckhamin perheen kriisi paisuu – Nicola-miniältä kylmä temppu
- Minne JP Kukkonen katosi? Taustalla ”onnettomuus”
- Joel Harkimoon yhdistetty Kastanja Rauhala hehkuu upeissa kuvissa
- Anna Abreu seksiä tihkuvissa bikinikuvissa – aviomieheltä tyhjentävä kommentti
- Beckhamien kriisi syvenee – Brooklyn Beckham värväsi asianajajan
- Huh mikä muodonmuutos! Beata Leppilampea verrataan huippumalliin
- Kasinorakastajan blogi: Suomen lisenssissä riittää syitä huoleen
- Vau! Janni Hussista liikkeellä kuuma huhu
- Auri Kanaselta paljastus todellisesta rahatilanteesta
- Anna Abreu seksiä tihkuvissa bikinikuvissa – aviomieheltä tyhjentävä kommentti
- Joel Harkimo ja Kastanja Rauhala – Yhteinen loma Italiassa?
- Beckhamin perheen kriisi paisuu – Nicola-miniältä kylmä temppu
- Joel Harkimon uusi kuva saa kuolan valumaan – Äiti puuttui tiukoin sanoin
- Minne JP Kukkonen katosi? Taustalla ”onnettomuus”