Matti Nykäsen takautuva sairausloma hämmästyttää
Matti Nykäsen parin viikon takaiset keikkojen perumiset asettuvat hänen esittämänsä lääkärintodistuksen myötä outoon valoon. 29.1.2013 päivätyssä lääkärintodistuksessa Nykäsen sairausloman ilmoitetaan alkaneen 22.1.2013, eli jo viikkoa ennen kuin Matti on lääkäriä edes tavannut.
Asian nosti esiin ravintoloitsija, joka ihmettelee sitä, että tällaisen lääkärintodistuksen perusteella yritetään luistaa korvausvelvollisuudesta.
– Tässä on meidän osalta huoli hävyttömästä epäoikeudenmukaisuudesta ja systemaattisen oloisesta Matin tekemisten
edesvastuuttomasta sallimisesta ja tukemisesta. Toki julkisuuden henkilöillä on monia erivapauksia, pääsevät vaikka ravintolaan jonon ohi tms, mutta ei heillekään lääkäräiden sentään pitäisi voida kirjoittaa takautuvia sairauslomia, ravintoloitsija sanoo.
Lääkäriliiton web-sivuilla kerrotaan että takautuvaa sairauslomaa ei tule koskaan kirjoittaa ilman varmaa näyttöä ja perustelua, joka on myös todistuksessa esitettävä.
– Miten ihmeessä joku voi vilpittömästi kirjoittaa viikon takautuvasti sairauslomaa maaliskuulle asti? Työkykyä haittaavista sairauksista, jotka kuitenkaan eivät estä rankkaa kännisekoilua ja mäkihyppyharjoittelua, ulkomaanmantkoista nyt puhumattakaan? Ei kai kukaan oikeasti voi purematta niellä ajatusta siitä, että Matti kuuluu siihen kouralliseen ihmisiä, jolle tämänkailtaista palvelua tarvittaessa järjestetään, ravintoloitsija ihmettelee.
Ihmetystä herättää myös se, että Nykäsen esittämässä lääkärintodistuksessa takautuvan sairausloman perusteiksi esitettyjä tauteja voitanee kuvata äkillisiksi ja lyhytkestoisiksi.
Hotelli Foxmanni hakee Nykäsen ohjelmatoimisto Magnum Live OY:ltä korvauksia peruuntuneesta esiintymisestä. Ohjelmatoimisto ja hotelli eivät ole pääseet sopimukseen korvauksesta. Asia on siiretty asianajan hoidettavaksi.
Lue myös vanhempi artikkeli aiheesta
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa
- Sanna Marinin ja Joni-kullan arjesta paljonpuhuvia kuvia