Mies masturboi junassa naisen edessä – uhri saattaa joutua maksamaan isot sakot
Ranskalaisnainen joutui epämiellyttävän tilanteen eteen, kun häntä vastapäätä matkustanut mies masturboi hänen edessään. Uhri saattaa kuitenkin joutua maksamaan isot korvaukset tapahtuman tiimoilta.
37-vuotias Natacha Bras oli kuvannut miehen toimia ja julkaissut kuvaamansa videon sosiaaliseen mediaan, saattaakseen asian junayhtiön tietoisuuteen. Ahdistelijaa odottaa noin 15 000 euron sakot ja vuoden linnatuomio, mutta Bras saattaa joutua maksamaan huomattavasti isommat korvaukset.
Ranskan lait ovat ankaria yksityisyyden loukkaamisen osalta ja kuvatussa videossa miehen kasvot ovat näkyvissä. – En näe syytä, miksi en julkaisisi videota, toteaa Bras.
Yksityisyyden loukkaamisesta Bras saatetaan niin ikään tuomita vankilaan ja lisäksi häntä uhkaavat 45 000 euron sakot.
– Minut saatetaan tuomita ankarampaan rangaistukseen. Mutta onko se hyväksyttävää?, kysyy Bras.
Junayhtiö pahoitteli tapahtunutta naiselle ja kehotti tätä jatkossa kääntymään epäröimättä viranomaisten puoleen, mikäli vastaavaa tapahtuu.
Lähde: Daily Mail
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- Tähtitoimittaja teki paljastuksen – onko tässä uusi TTK-juontaja?
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Niko Saarisen radioura päätökseen – murtui kyyneliin suorassa lähetyksessä: ”Olen pettänyt teidät”
- Kasinorakastajan blogi: Etanan vauhdilla kohti tuhoa
- Erika Vikman täräyttää: ”Haistakaa koko Suomi vi**u”
- Ero Robert Heleniuksesta jäi taakse – Viivi Pumpanen löysi uuden rakkauden
- Erika Vikman täräyttää: ”Haistakaa koko Suomi vi**u”
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Taustalaulajalta suoraa puhetta Dannysta ja Helmistä: “Se on aivan selvää”
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Tähtitoimittaja teki paljastuksen – onko tässä uusi TTK-juontaja?
- Ero Robert Heleniuksesta jäi taakse – Viivi Pumpanen löysi uuden rakkauden
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- Mette-Maritin vangittu Marius-poika: Shokkipäätös!