Myrsky aiheuttaa edelleen ongelmia rautatieliikenteessä
26.12. ja 27.12. Suomessa riehuneet myrskyt aiheuttivat suuria vahinkoja junaradoille ja sähköradan rakenteille. Vauriot aiheutuivat pääsääntöisesti radalle kaatuneista puista. Vaurioita on korjattu yhtä jaksoisesti 26.12. aamusta lähtien ja korjaus jatkuu edelleen.
28.12. ratojen korjaustilanne rataosittain:
Parikkala-Joensuu (liikennepaikka Saari) saadaan korjattua klo 12 mennessä läpi ajettavaan kuntoon.
Mikkeli-Pieksämäki (liikennepaikat Hiirola ja Loukolampi) on korjattu ja junat pääsevät liikennöimään normaalisti.
Jyväskylä-Pieksämäki (liikennepaikka Venetmäki) junat pystytään ajamaan vauriopaikan (sähköratavaurio) ohi dieselkalustolla. Korjausarvio iltaan mennessä.
Toijala-Turku ajolangat oli illalla 27.12. korjattu, mutta tasoristeyksistä puuttuvat sähköt eli tievaroituslaitokset eivät välttämättä toimi. Junat tullaan toden näköisesti korvaamaan linja-autoilla, jos tievaroituslaitoksilla ei ole sähköä vielä aamullakaan.
Luumäki-Kouvola, Iisalmi-Sukeva, Varkaus-Joensuu ja Lieksa-Nurmes väleillä junien kauko-ohjausjärjestelmät eivät toimi. Näillä rataosuuksilla myöhästymiset ovat 30-60 minuuttia.
Tasoristeyksissä käytettävä erityistä varovaisuutta
Tasoristeyksien varoituslaitteita on edelleen pois toiminnasta sähkökatkojen takia eri puolilla maata– autoilijoiden on oltava erityisen varovaisia.
Tasoristeyksien varoituslaitteet eivät ole toiminnassa alueilla, joilla sähkökatkot edelleen jatkuvat, sillä tasoristeysten turvalaitteiden varavoima on loppunut. Tällaisia risteyksiä on arviolta toista sataa Länsi-, Sisä- ja Lounais-Suomen alueella. Tiistain myrskyn jälkeen myös Itä-Suomessa on kymmeniä tasoristeyksiä, joiden turvalaitteet eivät toimi.
Autoilijoita pyydetään noudattamaan aivan erityistä varovaisuutta tasoristeysalueilla, joilla varoituslaitteet eivät ole toiminnassa.
Sähköllä toimivissa tasoristeysten turvalaitteissa on varavirtalähteet, joiden noin kellon ympäri kestävät akut on tarkoitettu hetkellisiin jännitekatkoihin. Turvalaitteet eivät toimi sellaisilla alueilla, joilla on sähkökatkoja yleisessä sähkönjakelussa.
Tienkäyttäjien on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta, sillä toimivaa tasoristeystä ei voi erottaa toimimattomasta. Veturinkuljettajat saavat tiedon sähköttömistä tasoristeyksistä liikenteenohjauksesta, jolloin he antavat tasoristeystä lähestyessään äänimerkin ja noudattavat nopeusrajoitusta 30 km/h.
Liikennejärjestelyt www.vr.fi
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!