Näin kauneusleikkaukset ja botoksit muuttavat tähtiä – katso kuvat!
Sun-lehti on kerännyt sivuilleen 13 ennen ja jälkeen -kuvaa tähtösistä, ja kuvasarjan nikosaarisena toimii Simon Cowell. Musiikkimogulin lisäksi naisista Katie Price, Cher ja huippumalli Janice Dickinson ovat avoimesti tunnustaneet fiksailleensa kasvojaan joko Botoxilla tai leikkauksilla tai molemmilla. Reality-tähti Heidi Montag ei vain myönnä leikkauksia vaan suorastaan ylpeilee niillä. Taannoin hän shokeerasi saman päivän aikana operoidun kymmentä eri kohtaa itsessään.
Mielenkiintoisinta on kuitenkin tutkailla kaunottaria, jotka eivät ole vanhentuneet päivääkään ja he väittävät olevansa liikkeellä vain hyvien geenien varustamana. Esimerkiksi räppäri Lil Kimin koko profiili tuntuu muuttuneen kuin ihmeen kautta. Pamela Andersonin silikonirinnat ovat käsite, mutta rypyttömät kasvot ovat kuulemma vain hyvin säilymistä.
Välimaastoon kuuluvat Nicole Kidman ja Kylie Minogue. He ovat tunnustaneet turvautuneensa Botoxiin, mutta luopuneen siitä sittemmin. Kidman kertoi eleettömien kasvojen haittaavan näyttelemistä. Minogue taas havahtui homman järjettömyyteen syöpätaistelunsa aikana.
Kuvat täällä
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nanna Karalahti haastoi Jere Karalahden oikeuteen
- Kerttu Rissanen joutui tekemään rankan päätöksen: ”Morkkis ja huono omatunto”
- Joel Harkimon paljastus sai monet kihisemään kiukusta – Janni Hussille sataa sympatiaa
- Kasinorakastajan blogi: Harmaiden markkinoiden raskas varjo
- Janni Hussi tekee erikoisen paljastuksen rinnoistaan
- Helena Koivu avautuu eroriidoista: ”Koittakaa välttää käräjäoikeutta”
- Robin avautuu parisuhteestaan
- Fani kysyi Santa Cruzin paluusta – Archie Cruzin vastaus puhuttaa
- Fanit huolissaan Käärijästä
- Iida Vainiolta paljastus uusista asumiskuvioista: ”Villi elämä oli raskasta”