Noloimmat hääkuvat!
Kun astelet avioliiton satamaan, kyseessä on yksi elämäsi tärkeimmistä päivistä. Juuri tämän vuoksi monet valmistautuvat hääpäiväänsä erittäin huolellisesti ja haluavat suunnitella kaiken viimeisen päälle.
Koko operaatioon valmisteluineen, ruokineen, valokuvauksineen kaikkineen käytetään paljon aikaa ja rahaa. Yksikään hääpari ei tietenkään halua nolata itseään kaikkien tuttavien ja sukulaisten edessä. Siltikin… aina voi mennä jotain todella pahasti pieleen, kuten alla olevissa tapauksissa.
Moni tyttö haaveilee lapsesta lähtien siitä, kun pääsee kävelemään alttarille unelmiensa hääpuvussa. Silloin ei varmasti halua, että rinnat valahtavat ulos kaula-aukosta.
Häiden järjestäminen rannalla on teoriassa hyvä ajatus, mutta käytännössä usein jotain ihan muuta. Hiekkaa lentää tuulen mukana, sääolot vaihtelevat ja vuorovesi nousee. Lisäksi rannalla saattaa kuljeskella muita ihmisiä pukeutuneena häihin sopimattomalla tavalla.
Tällä sulhasella eksyi käsi aivan väärään paikkaan. Toivottavasti kyseessä oli puhdas vahinko, tai ehkäpä hääpäivän aiheuttaman stressin takia sulhanen oli vähän heikossa hapessa.
Yleensä hääparin päälle heitetään riisiä, mutta tämä häävieras päätti uudistaa perinteitä ja heittää kupillisen kahvia. Hääpari tuskin oli innoissaan ratkaisusta.
Tämä vanhempiensa hääkuvassa keskisormea näyttävä poika muistuttaa hyvin paljon The Omen -elokuvan päähenkilöä. Toivottavasti pikkuriiviö ei kuitenkaan osoittaudu kauhuelokuvan tapaan paholaiseksi.
Hääpuvun valinta tuottaa aina vaikeuksia, koska vaihtoehtoja on tarjolla vaikka kuinka paljon. Valinnassa kannattaa kuitenkin ottaa huomioon myös käytännön asiat. Välttämättä et halua kaasoa vessaan mukaan.
Alttarille asteleminen on todella jännittävä tilanne. Jännitystä voi hyvin lieventää ottamalla vaikkapa lasillisen viiniä. Tosin juotavaa voi nauttia myös näin. Ei ainakaan ole vaaraa, että lasista läikkyisi hääpuvulle.
Lähde: 4AllFails
Kuvat: Ranker.com, Heavy.com, Pinterest.com
Ylin kuva: Pixabay
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Lauri Tähkää syytetään seksuaalirikoksesta – näin hän kommentoi asiaa Iltalehdelle: ”Olen luottavainen”
- Tässä ovat Miss Suomi -semifinalistit – mukana muun muassa transsukupuolinen kilpailija, Mikko Alatalon lapsenlapsi ja Rantabaari-näyttelijä!
- Näyttelijä Jaakko Luokkola on kuollut vain 35-vuotiaana – Milana Misic kirjoitti koskettavan päivityksen: ”Kaipaamme sinua”
- Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu pariskunta Ville ja Johanna hakevat avioeroa
- Helena Ahti-Hallberg joutui sairaalahoitoon – ”Vihreästä väristä en tykkää, mutta minkäs teet”
- MTV: Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Tuula rakastui – ”Kyllä tässä ihan vakavalla pohjalla ollaan”
- Sampo Kaulanen on uusi Farmi Suomi -voittaja – näin hän kommentoi voittoa!
- Sirpa Selänne julkaisi poikansa ihanan kihjalaisvideon – tätä katsoessa on vaikea olla hymyilemättä
- Missi Oona Komi järjesti näyttävät juhlat – avautuu kuluneista vuosista: ”Neljän vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon”
- Ilkka Vainio, 62, poseeraa alasti – ”Säämies mainio”
- Näyttelijä Jaakko Luokkola on kuollut vain 35-vuotiaana – Milana Misic kirjoitti koskettavan päivityksen: ”Kaipaamme sinua”
- Helena Ahti-Hallberg joutui sairaalahoitoon – ”Vihreästä väristä en tykkää, mutta minkäs teet”
- TTK-tähti Anniina Koivuniemi paljasti iloisen perheuutisen
- Tässä on Pippa Laukan ylioppilaaksi valmistunut Tuuli-tytär – ”Niin ylpeä tästä upeudesta”
- Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu pariskunta Ville ja Johanna hakevat avioeroa
- Tässä ovat Miss Suomi -semifinalistit – mukana muun muassa transsukupuolinen kilpailija, Mikko Alatalon lapsenlapsi ja Rantabaari-näyttelijä!
- Jesse Kaikuranta yllättää romanttisella kuvalla – löysikö suosikkilaulaja rinnalleen uuden kumppanin?