
Oliko "vuoden huonoin biisi" vedätys? Katso nämä videot!
Maria Monden eli Maaria Lehtisen musiikkivideo ”Maailma” on herättänyt katsojissaan voimakkaita tunteita moneenkin suuntaan. Kappaleen lauluesityksen tasoa ihmetellään suuresti ja katsojien peukut ovat suuntautuneet ylivoimaisesti alaspäin, puolesta 1482 ja vastaan 16 991.
Oltiin esityksen tasosta mitä mieltä tahansa, ”Maailma” on saanut YouTubessa jo lähes 700 000 katselukertaa. Palaute on ollut erittäin negatiivista, mutta kuten amerikkalainen sirkusmies Phineas T. Barnum on aikoinaan sanonut, huonoa julkisuutta ei ole olemassakaan.
Ovatko videon suuret katsojaluvut täysi vahinko, vai piileekö huomion taustalla laskelmoitua suunnittelua? Jotkut ovat epäilleet, että ”Maailma” olisi pelkkä markkinointikikka. Väitteen perusteena on fakta, että laulunopettajanakin toiminut vantaalainen Maaria Lehtinen (o.s. Lappalainen) on julkaissut aiemmin artistinimillä Marya, Dana Glow sekä Maaria musiikkia, joka kuulostaa melko erilaiselta kuin Marian Monden ”Maailma”. Alla esimerkkejä Maarian musiikkiuran varrelta.
Vuonna 2009 Maaria julkaisi kappaleen ”Lonely Music Video” artistinimellä Marya.
Vuonna 2011 puolestaan Dana Glow julkaisi kappaleen ”Love Illusion”.
Suomeksi Maaria alkoi julkaista vuonna 2012. Alla kappale ”Unelmiin”.
Oliko ”Maailma” vedätystä vai ei? Päättele yllä olevista videoista sekä Maria Monden uusimmasta hämmentävästä videosta ”Insgramdam”!
https://youtu.be/6LP7H7P6PM8
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa