Parisuhde tekee terveemmäksi, lue miksi!
Vaikka parisuhde ei olisikaan satumaisen onnellinen, sillä saattaa kuitenkin olla yllättävän positiivinen vaikutus terveyteen. Myhealthnewsdaily.com-listasi viisi tärkeintä terveysvaikutusta, joista sinkut saavat vain haaveilla.
1. Vähemmän mielenterveysongelmia
Floridan yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan vakavassa parisuhteessa olevilla on vähemmän mielenterveysongelmia kuin sinkuilla. Sinkuilla myös huomattiin olevan enemmän masennusta, ahdistusta, mielialan heittelyitä, itsetuhoisuutta ja muita mielenterveydellisiä ongelmia, kertoo American Journal of Sosiology-lehden artikkeli.
2. Vähemmän kipuja
PloS ONE-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan romanttisessa suhteessa elävät ihmiset kokevat vähemmän kipua. Tutkimuksessa 15:ista rakastuneelle opiskelijalle tehtiin kipukokeita, joissa heille tuotettiin lievää kipua, jonka aikana heille näytettiin kuvia rakastetustaan tai viehättävästä tuntemattomasta henkilöstä. Rakkautensa kohteen katseleminen harhautti opiskelijoita tuntemastaan kivusta, kun tuntematon ihminen ei tätä tehnyt. Magneettikuvissa huomattiin, että katsellessaan rakastettuaan, opiskelijoiden aivoissa oli enemmän toimintaa palkitsemiskeskuksessa ja vähemmän toimintaa aivojen kipukeskuksessa.
3. Vähemmän stressiä
Vakaa ja rauhallinen parisuhde vähentää stressitasoa. Sinkuilla on uusimpien tutkimusten mukaan kaiken kaikkiaan enemmän stressiä. Parisuhde saattaa vähentää ihmisen stressihormonitasoja stressaavissa tilanteissa, kertoo University of Chicagon ja Notrhwestern Universityn tutkimus.
4. Pidempi elämä
Naimattomilla aikuisilla on suurempi ennenaikaisen kuoleman riski, kuin naimissaolevilla, jotka asuivat puolisonsa kanssa, kertoo U.S Bureau of the Cencusen tutkimus. Tutkimuksessa tutkittiin yli 280 000 ihmisen tietoja. Tutkijat uskovatkin, että parisuhteen mukana tuleva tuki ja useammat sosiaaliset, läheiset ihmissuhteet lisäävät elinikää.
5. Onnellisuus
Magneettikuvauksissa huomattiin, että rakastuminen aktivoi dopamiinintuotantoa aivoissa, kertoo Journal of Neurophysiology-lehdessä julkaistu tutkimus. Yksi aktiivinen alue oli alue, joka käsittelee pakkomielteistä ajattelua ja tunteita – seikkoja, jotka usein yhdistetään rakastumiseen. Tutkimukset myös osoittavat, että rakastuminen aktivoi eri aivojen alueita kuin seksuaalinen kiihottuminen.
Lähde: Tohtori.fi
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen