Espoon käräjäoikeus on tuominnut espoolaispariskunnan törkeästä petoksesta ehdolliseen vankeuteen. Nainen sai kuuden kuukauden ja mies kahdeksan kuukauden tuomion. Lisäksi pariskunta joutuu maksamaan yli 24 000 euron korvaukset sekä 10 000 euron oikeudenkäyntikulut.
Tuomio perustuu käräjäoikeuden mukaan törkeään petokseen, koska vuonna 1968 syntynyt nainen ja vuonna 1965 syntynyt mies olivat laajentaneet luvatta omakotitalotonttiaan kaupungin puolelle noin 100 neliötä, rakentaneet laajennukseen terassin ja aidan, ja myöhemmin myyneet talon kertomatta luvattomasta laajennuksesta. Syytteessä kyse oli siitä, oliko myyjä kertonut laajennuksesta ostajalle vai ei.
Syytteen käsittelyssä oli myyjän sana ostajan sanaa vastaan. Pariskunta kertoi ilmoittaneensa laajennuksesta välittäjälle ja ostajalle ennen kauppaa. Kiinteistövälittäjä kiisti tietäneensä laajennuksesta. Ostaja kertoi saaneensa kuulla laajennuksesta vasta kaupan jälkeen taloyhtiön isännöitsijältä.
Ostaja joutui purkamaan terassin ja haastoi myyjä sekä kiinteistövälittäjän oikeuteen törkeästä petoksesta.
Käräjäoikeus uskoi ostajaa, koska sen mielestä ei ollut riittävästi uskottavaa näyttöä, että pariskunta olisi kertonut luvattomasta laajennuksestaan ennen kauppaa.

Käräjäoikeuden tuomion mukaan petos on ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä, koska taloudellinen hyöty on ollut huomattava. Tiedossa ei ole minkälaisesta summasta on kyse ja miten siihen on päädytty.
Tuomiosta voisi vetää johtopäätöksen, että terassin purkaminen on oikeuden mielestä lähes yhtä vakava asia kuin esimerkiksi lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö, josta on tuomittu vain 7 kuukautta pidempiä ehdollisia tuomioita.
Myös Helsingin Sanomat on puuttunut Suomen epäsuhtaan tuomiokäytäntöön jo useaan otteeseen, kuten tässä artikkelissa lasten hyävksikäytöstä annettuihin tuomioihin, sekä otsikolla ”Rikostuomiot koettelevat oikeustajua.
Asiasta uutisoi Länsiväylä.
(Kuva ei liity tapaukseen)