Varkaisiin tulleen folioviittamiehen aikeet lässähtivät, kun karateka keskeytti puuhat tomerasti: ”Mitteepä meinoot?”

Ilta-Sanomat uutisoi varsin erikoisesta tapauksesta Kuopiossa.

Aamuvirkut yrittäjät olivat juuri avaamassa Kuopion Männistössä sijaitsevaa huoltoasemaansa jo kuuden jälkeen aamulla, kun toinen heistä kohtasi erikoisen näyn. Folioviittaan sonnustautunut mies lähestyi Teboil-huoltoaseman ovea.

Ilmeisesti mies kuvitteli, että paikalla ei varhaisen ajankohdan vuoksi olisi ollut vielä ketään paikalla, joten hän kaivoi viittansa alta rautakangen, murtautuakseen huoltoasemalle.

Ovessa olleet kalterit saivat miehen muuttamaan mieltään, jolloin hän lähestyi ikkunaa. Varkaan touhuja seurannut yrittäjä Arto Nokela kertoi Ilta-Sanomille kävelleensä tuolloin ovelle ja huikanneen savolaisittain: ”Mitteepä meinoot?”

190-senttinen ja 120-kiloinen Nokela on harrastanut kamppailujaleja jo pitkään ja hänet tunnetaan erityisesti karatetaiturina. Nokelan roteva ilmestys oli varkautta yrittäneelle hoikalle ja pienikokoiselle miehelle liikaa, sillä hän pyysi lupaa jättää murtovälineensä huoltoaseman eteen ennen poislähtöään.

Nokela ei kuitenkaan jättänyt tilannetta tähän, vaan hän lähti seuraamaan foliomiestä ja soitti poliisit paikalle. Paikalle tullut partio sai myöhemmin miehen kiinni ja Nokela tunnisti varkaan kuvasta.

Paikalla oli myös Nokelan yrittäjäkumppani Kaj Aaltonen, joka tunnetaan taekwondon taitajana, joten huonompaa ryöstökohdetta foliomies ei olisi voinut valita.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kuva: Pixabay

Nappaa itsellesi jopa 55 ilmaiskierrosta!
Nappaa itsellesi jopa 55 ilmaiskierrosta!