
Saara Aalto tietää miksi sai villin kortin X Factorissa
Saara Aalto on kokenut värikkäitä vaiheita The X Factor UK -ohjelmassa ja samalla elänyt varsinaista tunteiden vuoristorataa. Saara pääsi kirkkaasti jatkoon koelauluvaiheessa, ja oli eri mieltä Suomen median kanssa siitä miten pääsi läpi Bootcamp-vaiheesta.
Kuuden tuolin haasteessa Saaraa hyökytettiin oikein olan takaa. Yleisö rakasti Saaran versiota Ed Sheeranin kappaleesta ”I See Fire”. Simon Cowell kehui Saaran parantaneen tasoaan koko kilpailun ajan ja Nicole Scherzinger sanoi antavansa tuolin Saaralle, jos olisi Sharon Osbournen asemassa. Sharon ei kuitenkaan tuntenut yhteyttä Saaran esitykseen eikä antanut hänelle jatkopaikkaa, kaikkien suureksi hämmästykseksi. Nicole ei ollut uskoa Sharonin päätöstä ja sanoi Saaran olevan yksi parhaista laulajista kilpailussa. Saarakin puolustautui ja sanoi, että yleisö koki yhteyden. Yleisö oli samaa mieltä.
Simon antoi Saaralle vielä mahdollisuuden kääntää Sharonin pää toisella laululla. Saara alkoi laulaa ranskaksi, mikä johti yleisön buuauksiin sekä tuomariston hämmästelyyn, eikö Saara tiennyt, että oltiin Englannissa. Saara käveli pois lavalta luullen pudonneensa kilpailusta.
Ohjelman jälkeen Saara sai kuitenkin ilokseen kuulla pääsevänsä sittenkin jatkoon villin kortin avulla.
Monien suomalaisten mielestä Saaran puolustautuminen tuolihaasteessa ei ollut soveliasta käytöstä. Saara on nyt kertonut Facebookissa, mistä tilanteessa oli kyse. Hän kertoo päässeensä jatkoon suomalaisella sisulla ja toimimalla, kuten ohjelman tekijät halusivat.
Alla Saaran Facebook-kirjoitus, jossa hän selvittää tilanteen:
”Losissa näiden ihanien ihmisten kanssa! Tää kilpailu on rohkaissut mua tosi paljon olemaan se mikä olen, näyttämään mun persoonaa, olemaan rohkeasti erilainen. Täällä todella kannustetaan siihen! Ihanaa on myös, miten meille on painotettu, että haastatteluissa tulee näyttää ilo, innostus, intohimo ja kipinä sun silmissä, taistelutahto, itsevarmuus voitontahto, koska sitä katsojat haluaa nähdä.. Mua liikuttaa ja itkettää kuulla tuollasia sanoja, tuollaista kannustusta. Mietityttää, miten erilaisia asioita katsojat täällä haluaa kuin Suomessa ja miten vapauttavaa on saada näyttää innostus!!????
Tää matka on opettanut mulle niin paljon !
Ja pakko vielä kommentoida siihen, kun jotkut suomalaiset kuulemma häpeävät sitä, miten intin Sharonille vastaan 6 chairissa.. ???? Jos vähänkin olette ohjelmaa seurannut, huomaatte, että tuon koko vaiheen idea on taistella tuolista viimeiseen asti puhumalla ja yrittämällä kääntää tuomarin pää. Kaikki tekevät niin, kaikkea ei vaan ole aikaa näyttää telkussa! Myönnän, että oli näin suomalaiselle todella hankalaa ja rankkaa mennä puhumaan itselleni tuolia.. Huhhuh! ???? Jouduin repimään kaiken suomalaisen sisun mun sisältä, että uskalsin ja kehtasin sen tehdä. Jos olisin kävellyt masentuneena ja luovuttaneena lavalta pois, en varmasti olisi villiä korttiakaan saanut…
Kaikki toimii niin eritavalla kuin Suomessa. Parhaani olen yrittänyt pysyä mukana meiningeissä, helppoa ei ole ollut. On tullut opittua niiiiin paljon itsestä, elämästä, erilaisista kulttuureista, suomalaisuudesta..
Kiitos paljon teille kaikille, jotka olette tukeneet mua Niiin ihanasti viime viikot!! Teidän takia jaksan ja uskon hyvään ❤️
❤️
????
”
Seuraavaksi Saara pääsee laulamaan Los Angelesissa Sharon Osbournelle ja Robbie Williamsille!
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu pariskunta Ville ja Johanna hakevat avioeroa
- Helena Ahti-Hallberg joutui sairaalahoitoon – ”Vihreästä väristä en tykkää, mutta minkäs teet”
- MTV: Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Tuula rakastui – ”Kyllä tässä ihan vakavalla pohjalla ollaan”
- Sampo Kaulanen on uusi Farmi Suomi -voittaja – näin hän kommentoi voittoa!
- Sirpa Selänne julkaisi poikansa ihanan kihjalaisvideon – tätä katsoessa on vaikea olla hymyilemättä
- Missi Oona Komi järjesti näyttävät juhlat – avautuu kuluneista vuosista: ”Neljän vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon”
- Ilkka Vainio, 62, poseeraa alasti – ”Säämies mainio”
- Tässä on Pippa Laukan ylioppilaaksi valmistunut Tuuli-tytär – ”Niin ylpeä tästä upeudesta”
- STT: Entinen kansanedustaja Tom Packalén pahoinpideltiin helsinkiläisessä luksusravintolassa – ”Minulla meni taju saman tien”
- Presidentti Tarja Halonen Helsinki Pride -tapahtuman suojelijaksi
- TTK-tähti Anniina Koivuniemi paljasti iloisen perheuutisen
- Jesse Kaikuranta yllättää romanttisella kuvalla – löysikö suosikkilaulaja rinnalleen uuden kumppanin?
- Tässä on Pippa Laukan ylioppilaaksi valmistunut Tuuli-tytär – ”Niin ylpeä tästä upeudesta”
- Helena Ahti-Hallberg joutui sairaalahoitoon – ”Vihreästä väristä en tykkää, mutta minkäs teet”
- Sirpa Selänne julkaisi poikansa ihanan kihjalaisvideon – tätä katsoessa on vaikea olla hymyilemättä
- Ilkka Vainio, 62, poseeraa alasti – ”Säämies mainio”
- Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu pariskunta Ville ja Johanna hakevat avioeroa
- MTV: Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Tuula rakastui – ”Kyllä tässä ihan vakavalla pohjalla ollaan”
- STT: Entinen kansanedustaja Tom Packalén pahoinpideltiin helsinkiläisessä luksusravintolassa – ”Minulla meni taju saman tien”
- Teemu Packalén joutuu isoon leikkaukseen – ”Valehtelisin, jos sanoisin, ettei mua jännitä”