
Seiska: Itkuinen Maisa Torppa palasi IT-johtajan luo! Kirjoittiko Maisa Jari-Matin eropäivityksen?
Kohu Maisa Torpan, 28, ympärillä ei ota laantuakseen. Kolme viikkoa sitten Seiska paljasti paparazzikuvien ja silminnäkijälausuntojen kera, että Maisalla on ollut pitkään salasuhde tunnetun IT-yhtiön johtajan kanssa.
Maisa ja rallitähti Jari-Matti Latvala, 34, olivat aikoneet Seiskan mukaan mennä naimisiin uudenvuoden aattona, mutta tilanne muuttui salasuhdekohun myötä.
Maisa kiisti viimeiseen asti salasuhteen ja kertoi miehen olevan ”vain ystävä”. Maisa kertoi viime torstaina Iltalehdelle ajautuneensa isoon riitaan Jari-Matin kanssa ja jättäneensä kihlasormuksensa Monacoon.
Jari-Matti lähetti perjantaina medialle tiedotteen, jossa hän ilmoitti häiden peruuntumisesta. Maanantaina Maisa julkaisi Instagramissa tekstin, jossa hän kertoi parin päättäneen erota hyvinä ystävinä. Tiistaina Jari-Matti kertoi haastattelussa Ilta-Sanomille olevansa huojentunut eron jälkeen.
Keskiviikkona Jari-Matin Instagram-tilille ilmestyi miehen ensimmäinen suomenkielinen julkaisu, jossa kehuttiin Maisaa ja korostettiin, ettei Jari-Matti ollut huojentunut erosta, vaan siitä, että pääsee nyt keskittymään ralliin. Julkaisuun tuli runsaasti tukea Jari-Matille, mutta myös epäileviä kommentteja.
Kirjoittiko Maisa Jari-Matin eropäivityksen?
Somessa alkoi välittömästi Jari-Matin Instagram-julkaisun jälkeen kuhina, koska monet epäilivät Maisan kirjoittaneen tekstin.
– Maisako tämän kirjoitti?
– Tää ei oo latvalan käsialaa. Kantsisko ottaa tunnarit pois Maisalta?
– Ei tuo ole ikinä Jari-Matin itsensä kirjoittama. Kaikki muut päivitykset tehty täydellisellä englannilla. Tämä taas kielioppivirheitä täynnä oleva päivitys suomeksi, joka ei muutenka kuulosta miespuoleisen kirjoittamalta omille virallisille fanisivuille.
– Ei ole kyllä JM:n omasta kynästä tämä päivitys….🧐
Seiska julkaisi anonyymiin Jodel-somekanavaan kirjoitettuja kommentteja, joissa ei myöskään uskottu tekstiä Jari-Matin kirjoittamaksi.
– Toihan on ihan selkeä homma että Maisa käynyt kirjoittamassa JM ig päivityksen.
– Jep ei näytä yhtään JM käsialalta.
– Mikä historiallinen päivä. Jari-Matti teki ensimmäisen suomenkielisen instapäivityksen ikinä ja ylistää siinä Maisaa! Hieno mies.
Maisa palasi IT-johtajan luo
Seiska on jatkanut Maisan seurantaa ja kertoi hänen ajaneen heti erosta kerrottuaan IT-johtajan ”kotikulmille Klaukkalaan”, jossa otetuista paparazzikuvista salarakaskohu sai alkunsa. Seiskan mukaan Maisa paljasti Instagram-tilillään itkeneensä ajomatkalla miehen luo.
Lähteet: Seiska, Iltalehti, Ilta-Sanomat
Kuva: Instagram / Maisa Torppa
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen