Seiska: Kuolemansairas Janita Lukkarinen avautuu traagisesta menetyksestään – ”Synnytin lapseni kuolleena”
Syöpäsairas tosi-tv-tähti Janita Lukkarinen kertoo tänään ilmestyneelle Seiska-lehdelle kokeneensa traagisen menetyksen yhdeksän vuotta sitten. Hän olisi äiti, jos ei olisi kokenut keskenmenoa.
– Synnytin tyttäreni, kun olin 18-vuotias. Hän syntyi kuolleena viikolla 16+5, Janita kertoo lehdelle.
Muistolehtoon haudattu lapsi sai nimekseen Janelle Julia Isadora. Sairaus on saanut Janitan miettimään kokemaansa menetystä. Hän toteaakin lehdelle, että nyt joku on odottamassa häntä taivaassa.
– Lapseni on vastassa, kun menen sinne.
Täti toimii omaishoitajana
Muun muassa Martina ja hengenpelastajat -sarjasta tuttu Janita on taistellut vuosia imusolmukesyöpää vastaan. Lääkärit sanovat viime kesänä, että mitään ei ole enää tehtävissä, koska kasvaimet ovat levinneet keuhkoihin.
— Lääkäri sanoi, että minut lääkitään viimeisinä hetkinäni niin hyvin, että menen koomaan enkä tunne ollenkaan kipua.
Janitalle ennustettiin vuodenvaihteessa vain muutamia viikkoja elinaikaa, ja on ihme, että hän on vielä elossa.
Viime keväänä Janita pääsi heikentyneestä voinnista huolimatta Terhokodin saattohoidosta kotihoitoon, mutta joutui kovien kipujen takia sairaalaan viime kesänä.
— Lääkäri käy päivittäin ottamassa verikokeita ja tarkkailemassa vointiani. Toivon, ettei minun tarvitse palata enää hoitokotiin kuolemaan, vaan saisin nukkua pois omassa sängyssäni. Se on toiveeni.
Tuoreen Seiskan mukaan hän on taas kotihoidossa, ja hänen omaishoitajanaan toimii Mervi-täti.
Lue myös:
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”