Stig, Pyhimys, Chebaleba ja Kube starttaavat Virgin Oilin joulun 21.12.2012!
Suomeksi sanailevat rytmimusiikot esiintyvät Virgin Oil Companyssä joulun kynnyksellä. Stig & DJPP, Pyhimys, Chebaleba sekä Kube nousevat lavalle aivan joulun alla 21. joulukuuta. Keikan ennakkoliput ovat nyt myynnissä Tiketissä.
Useita vuosia keikkarintamalla mainetta viihdyttävänä esiintyjänä niittänyt Stig tarjoilee Joulukuun keikalla klubiklassikoiden lisäksi ainakin tunnelmaan sopivaa piparia, ryyppyä ja puumanmetsästystä. Usein keikat lähenevätkin stand uppia, kun Stig ja DJPP päästelevät menemään.
Myös Pyhimys vieraineen ja ystävineen palaa Virgin Oiliin soolokeikalle kun viimeiseksi soolojulkaisuksi jääneen levyn, Paranoidin, julkaisusta on kulunut vuosi. Virgin Oil Companyssä nähdään suomiräpin tunnetuimpiin tekijöihin kuuluvalta sielunhoitajalta vaihtoehtoisen materiaalin lisäksi myös aiempaa tuotantoa.
Keikalla esiintyvät myös uutta tuotantoa valmisteleva Chebaleba ja viimeisimmän soololevynsä äskettäin julkaissut Kube.
Tiesitkö, että Kube on yli vuosikymmenen sielunmaisemaansa musiikin muotoon työstänyt ja hajanaisia omakustanteita julkaissut lahjakkuus? Omien julkaisuidensa lisäksi lukuisat vierailut löytyvät Aksimin Rima 614 Mixtapella ja Julma-Henrin E.U.R.O.C.R.A.C.K. EP:llä.
Tiesitkö lisäksi, että räp ja reggaehenkisellä saundillaan ponnistavan Chebaleban Kaapista ulos -esikoisalbumilta löytyvät kappaleet Saundijäbä ja Kesäfiilistä? Ahkera julkaisutahti on kasvattanut yleisön mielenkiintoa, sekä videohitin EMH, joka hipoo miljoonarajaa.
Stig, Pyhimys, Chebaleba ja Kube Perjantaina 21.12.2012
Helsinki, Virgin Oil Co.
22-04
K-18
Liput ennakkoon 10 eur + mahd. toimituskulut Tiketistä
Liput ovelta 12 eur
KUBE – VIMOSEN PÄÄLLE
http://gamerooment.us4.list-
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen