Tammerfest keräsi 80 000 juhlijaa
Epävakaisessa, mutta pääosin poutasäässä vietetty 18. Tammerfest keräsi tänä vuonna ilmaistapahtumat mukaan lukien yhteensä 80 000 juhlijaa. Tapahtuma oli uudistunut usealla tavalla. Keskustorin jättiteltta oli jäänyt unholaan ja paikalla kukoisti Tammerfest Beer & Food Garden, joka sai kiitosta yleisöltä. Myös järjestäjät olivat lopputulokseen tyytyväisiä: ”Keskustorin ravintolakylän myötä kykenimme laajentamaan tapahtumaa uudelle rintamalle eli tarjoamaan puitteet ja tapahtuman myös sille yleisölle, joka nauttii rauhallisemmasta meiningistä ja tasokkaista tarjoiluista sekä palveluista”, kommentoi promoottori Timo Isomäki.
Varsin tyytyväisiä saavat järjestäjät olla myös uuteen festivaalialueeseen, Ratinanniemen festivaalipuistoon. Alue ylitti odotukset niin viihtyvyyden kuin toimivuudenkin osalta ja sitä aiotaan hyödyntää Tammerfestin tapahtumakäytössä mahdollisesti myös vastaisuudessa. Ratinanniemessä nähtiin kaikki Suomen suurimmat nimet Eppu Normaalista Popedan, Lauri Tähkän ja Yön kautta Robiniin, Petri Nygårdiin, Cheekiin ja Chisuun. Festivaalipuistossa esiintyi kolmen päivän aikana kahdella lavalla yhteensä 24 yhtyettä.
Tammerfestin ilmaistapahtumia oli tarjolla mm. Kirjastonpuistossa Laikunlavalla, jossa pääsivät esille nousevat kyvyt. Samassa paikassa vietettiin lauantaina myös perheille suunnattua Lasten Tammerfestiä.
Tammerfestin Yo-talon stand up -illat, Mokoman sekä Edu Kettusen, Esa Elorannan ja Samae Koskisen M/S Tammerkoski -laivaristeilykeikat olivat loppuunmyytyjä. Liput myytiin loppuun myös PMMP:n, Olavi Uusivirran, Jukka Pojan, JätkäJätkien, Elokuun, Michael Monroen, Flaming Sideburnsin ja The Soulsin Pakkahuoneen keikoille. Ruotsalaisvahvistuksien, The Soundtrack of Our Livesin sekä The Nomadsin, ja kotimaisen Saran perjantainen ilta Klubilla oli niin ikään loppuunmyyty.
Tammerfest tarjosi neljänä iltana yli 100 keikkaa liki 20 tapahtumapaikassa.
Tammerfest jälleen ensi vuonna 10.-13.7.2013.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marinilta perhepaljastus tyttäreen liittyen
- Pyry Soirista melkoinen paljastus – kaikki kuviot uusiksi
- Kaikki Euroviisuista 2026
- Auri Kanaselta paljastus todellisesta rahatilanteesta
- Vau! Janni Hussista liikkeellä kuuma huhu
- Jari-Matti Latvala avautuu Janni Hussista: ”Tein Jannille selväksi”
- Beckhamin perheen kriisi paisuu – Nicola-miniältä kylmä temppu
- Minne JP Kukkonen katosi? Taustalla ”onnettomuus”
- Joel Harkimoon yhdistetty Kastanja Rauhala hehkuu upeissa kuvissa
- Anna Abreu seksiä tihkuvissa bikinikuvissa – aviomieheltä tyhjentävä kommentti
- Anna Abreu seksiä tihkuvissa bikinikuvissa – aviomieheltä tyhjentävä kommentti
- Auri Kanaselta paljastus todellisesta rahatilanteesta
- Joel Harkimoon yhdistetty Kastanja Rauhala hehkuu upeissa kuvissa
- Vau! Janni Hussista liikkeellä kuuma huhu
- Beckhamin perheen kriisi paisuu – Nicola-miniältä kylmä temppu
- Minne JP Kukkonen katosi? Taustalla ”onnettomuus”
- Joel Harkimo ja Kastanja Rauhala – Yhteinen loma Italiassa?
- Pyry Soirista melkoinen paljastus – kaikki kuviot uusiksi
- Jari-Matti Latvala avautuu Janni Hussista: ”Tein Jannille selväksi”
- Beckhamien kriisi syvenee – Brooklyn Beckham värväsi asianajajan