Tarjoilijalle tonnin tippi – tarpeeseen!
Amerikkalainen baarimikko Christina Summitt koki elämänsä yllätyksen saatuaan tuhannen dollarin tipin.
Antaja ei ollut suinkaan kukaan ökyjulkkis vaan tuikitavallinen pariskunta. Anteliaisuus juonsi juurensa kolmikon syvälliseksi äityneestä keskustelusta.
Koirarakkaat asiakkaat kysyivät baarimikon ranteessa olevan tassutatuoinnin tarinaa. Christina kertoi sen olevan Tucker-koiransa innoittama. Tosin hän sattui olemaan rakkaan lemmikkinsä vuoksi melkoisessa pulassa. Tucker oli nielaissut kovan muovipallon ja joutunut kalliiseen leikkaukseen.
Baarimikko oli pähkäillyt selviytymistään, koska kolme osa-aikaista työtä eivät hankkineet riittää edes perheen elättämiseen.
Pariskunta herkistyi asiakaspalvelijan tilanteesta niin, että he päättivät mätkäistä tonnin tipin reilun 80 dollarin laskun päälle. Christina yritti kieltäytyä rahoista, mutta kaksikko vakuutti hänen koiransa leikkauksen maksamisen olevan heille kunnia-asia. Sydämellinen tilanne päättyi iloisiin riemunpompahduksiin ja halailuihin.
Christina kertoi tarinansa Facebookissa kuvan kera, ensimmäisenä asiasta uutisoi CNN.
Kuva
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iida Vainion ja Archie Cruzin suhteessa käänne – mitä tämä nyt sitten tarkoittaa?
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin