Tällä miehellä on härski harrastus – masturboi hevosten keskellä
Lähes eläkeikäinen mies on joutunut moneen otteeseen lain kanssa tekemisiin, kun hänet on bongattu riettaissa puuhissaan hevosten keskellä.
Brittiläinen Malcolm Downes tuomittiin jo toista kertaa vankilaan härskin harrastuksensa takia.
Downes havaittiin samoissa touhuissa kahdesti tänä vuonna, yhden vuorokauden aikana. Ensimmäisellä kerralla poliisi päästi Downesin varoituksella ja vapaaksi takuita vastaan, mutta 24 tunnin sisällä mies jäi jälleen kiinni, jolloin hänet tuomittiin vankilaan.
Hullin kaupungista kotoisin olevalla Downesilla on tilillään jo 35 erilaista rikosta tai rikkomusta, joista 12 liittyy eläimiin ja yhdeksän luvattomiin alueelle tunkeutumisiin. Hänelle on annettu porttikielto kaikkien tallien läheisyyteen ja lisäksi Downes ei saa lähestyä mitään aluetta, jossa voi olla hevosia.
– Omistajat näkivät hänet masturboimassa mustan oriin takana. He tunsivat miehen ja tiesivät, että hänellä on porttikielto alueelle, jossa on hevosia, kertoi syyttäjä oikeudessa.
Downes sai kahden vuoden vankeustuomion, mutta myöhemmin tuomio puolitettiin vuoden mittaiseksi valituksen myötä.
Lähde: Unilad
Kuva: Pixabay
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”