
Tämä mies pitää lehmistä jopa häiritsevän paljon – nukkuu niiden kanssa ja syö niiden lantaa
Intialainen kahden lapsen isä Vijay Parsana, 44, pitää lehmistään niin paljon, että hän kylpee, syö ja jakaa pedin niiden kanssa. Mies jopa juo lehmien virtsaa ja syö niiden lantaa, sillä uskoo sen olevan hyväksi terveydelleen. Mies muutti pois perheensä luota viisi vuotta sitten elääkseen ashramissa, eli luostarin kaltaisessa meditaatiokeskuksessa, jossa hän voi viettää aikaa lehmiensä kanssa.
Aikanaan Parsanalla oli uhkapeliongelma, mutta hän pääsi eroon riippuvuudestaan alkaessaan viettää aikaa lehmien seurassa.
– Rakkauttani lehmiin ei voi selittää. Mikään ei ole minulle niin rakasta kuin lehmäni. Kun olen niiden kanssa, unohdan maailman. Kun olen niiden kanssa, mikään ei huolestuta minua, mies kertoo.
Parsana omistaa lehmien lisäksi kaksi sonnia, kuusi koiraa ja lukemattomia muita eläimiä, kuten jäniksiä, lintuja ja käärmeitä. Hänen kolmella lehmällään on kuitenkin erityinen paikka hänen sydämessään.
Parsana jopa järjesti häät lehmälleen ja sonnilleen. Vieraita oli yli 5 000, ja juhlat maksoivat huimat 22 000 euroa.
– Lehmä on kuin äitimme. Kannustan jokaista omistamaan lehmän ja katsomaan, millaisen muutoksen se saa aikaan heidän elämässään, Parsana neuvoo.
Mies kertoo olleensa aina ollut kiinnostunut joogasta ja terveydestä. Hän kertoo tutkineensa, mitkä luonnon tuotteet ovat terveellisiä keholle.
– Kun sain tietää, että lehmän maito, virtsa ja lanta ovat täynnä hyviä aineita, omistauduin täysin, Parsana kertoo.
Parsana kertoo perheensä tukevan hänen elämäntapaansa. Aluksi vaimo ja muut perheenjäsenet pitivät häntä hulluna, mutta huomattuaan hänessä tapahtuneen muutoksen, he hyväksyivät hänen omistautumisensa lehmille.
Parsana omistaa 22 kuntosalia kaupungissa. Joka aamu ennen töihinlähtöä hän juo lehmien virtsaa ja syö lantaa aamiaiseksi. Saraswati-lehmä jopa käy töissä hänen kanssaan.
– Lähdettyäni töistä viideltä näen perhettäni lyhyen ajan, minkä jälkeen palaan ashramiin ja vietän yön lehmieni kanssa. Syön illallista Saraswatin kanssa, katson televisiota ja sitten nukahdamme yhdessä, Parsana kertoo.
Lähde: DailyMail
Video: Metro.co.uk
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut