EPPU NORMAALI julkaisee tupla-dvd:n
Eppu Normaali julkaisee 27. toukokuuta muhkean ”Klubiotteella” -tupladvd:n, jossa on sisältöä liki 5 tuntia. Ykkös-dvd:n täyttää taannoisen Klubiotteella-kiertueen aikana kuvattu materiaali. Kuvausryhmä kiersi yhtyeen mukana pohjoisessa, jossa kuvattiin neljä keikkaa. Oulun, Rovaniemen, Tornion ja Ylläksen keikoista koostettu keikkakuvaus on kestoltaan melkein kaksi tuntia.
Kakkos-dvd:lle on kasattu varsinainen Eppu-fanien aarrearkku. Mukana on tallenteita vuosilta 2005-2008. Vuoden 2005 kesältä on kuvattu Eppu Normaalin kaikkien aikojen ensimmäinen akustinen keikka, ”Vesilinjalla”, joka soitettiin M/S Tammerkoskella Pyhäjärvellä. Saman vuoden syksyltä on mukana ”Kahdeksas ihme”-juhlakiertueelta Tampereen Yo-talon keikka, jossa yhtye soitti koko kyseisen levyn läpi akustisesti. Samaisen keikan sähkösetin parhaat palat löytyvät myös dvd:ltä, kuten muitakin esiintymisiä. Bonuksena on mukaan laitettu yhtyeen esiintyminen alkuperäisen basistinsa Mikko Saarelan kanssa tämän 50-vuotispäivillä. Siinä kuullaan peräti neljä ennen levyttämätöntä laulua ajalta ennen Eppu Normaalia. Koko komeus on varustettu tietenkin kristallinkirkkaalla stereo- ja 5.1 äänellä.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Seiska: Mikko Leppilammen tutkinnassa uusi käänne
- Erika Vikman räväyttää jälleen – esiintyi pelkässä läpinäkyvässä paidassa nännit teipattuina
- Erja Lyytinen kuumissa bikinikuvissa: ”Ostin bikinit second hand -kaupasta 25 vuotta sitten”
- Seiska: Mikko Leppilammen väitetystä seksuaalisesta häirinnästä on tihkunut uutta tietoa julkisuuteen
- Kasinorakastajan blogi: Tämän hetken kuumimmat uudet slotit!
- Näyttelijä Mikko Leppilampea epäillään seksuaalisesta ahdistelusta
- Nyt on kuumaa! Iida Vainio poseeraa yllättävän esineen kanssa
- Britney Spearsin lähipiiri: Britney on toimintakyvytön
- Huhhuh! Erika Vikman poseeraa pylly paljaana!
- Kasinorakastajan blogi: Vappua kohti uusilla peleillä!