Kuva: Instagram - juanitapupu
Janita Lukkarinen sai shokkiuutisen – syöpä etenee entistä nopeammin: ”Kasvain kasvaa aktiivisesti sisälläni”
Kaksi kertaa imusolmukesyöpään sairastunut Big Brotherista tuttu Janita Lukkarinen, 26, sai Seiskan mukaan maanantaina pahimmat mahdolliset uutiset lääkäriltään. Syöpä ei ole enää parannettavissa.
– Olen ihan sokissa. Kasvain kasvaa aktiivisesti sisälläni, eikä sille ole tehtävissä mitään, Janita kertoi Seiskalle kyyneliin murtuen.
Janitan imusolmukesyöpä on levinnyt entisestään ja hänen sydämensä päällä oleva kasvain, jota ei voi leikata, osoittautui neljännen tason nopeakasvuiseksi syöväksi.
Janita kertoi Seiskalle toivovansa ihmettä ja olevansa valmis kokeilemaan myös vaihtoehtoisia hoitoja. Hän pyrkii hidastamaan kasvaimen kasvua ruokavaliolla.
Janitan hoidoissa keskitytään nyt vain kivunlievitykseen. Hän on saanut uuden lääkkeen lievittämään voimakkaita kipuja, jotka aiheutuvat kasvainten painaessa hänen hermoratojaan. Hän on kotihoidossa, mutta pääsee sairaalaan aina tarvittaessa.
Vaikka Janita edelleen taistelee sairauttaan vastaan, hän on kertonut Seiskalle valmistautuvansa kuolemaan. Hän on jo tehnyt suunnitelmat muistotilaisuutta sekä vieraslistaa varten ja valinnut itselleen hautakiven.
Lähde: Seiska
Kuva: Instagram / Janita Lukkarinen
LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”