Seiska: Jari-Matti Latvala perui häät – Maisa Torppa Ilta-Sanomille: ”Häitä ei tosiaankaan ole peruttu”
WRC-rallitähti Jari-Matti Latvalan kanssa kihloissa oleva Maisa Torppa on vakuutellut Iltalehdelle ja Seiskalle, ettei hänellä ole romanttista suhdetta salarakkaakseen väitetyn tunnetun IT-yhtiön johtajan kanssa, mutta Seiska ja salarakkaan ex-puoliso ovat asiasta eri mieltä.
Seiska paljasti salasuhteen kaksi viikkoa sitten saamiensa ilmiantojen perusteella. Maisan kerrotaan yöpyneen IT-johtajan luona ”ainakin yli 10 kertaa” ja Seiskan paparazzikuvissa Maisa oli poistumassa vaivihkaa miehen luota jälleen yhden yhteisen yön jälkeen.
Myös IT-johtajan ex-avovaimo on kertonut Seiskalle parisuhteensa päättyneen viime keväänä, koska hän sai selville miehensä salasuhteesta Maisaan.
Jari-Matti vei Maisan kaksi viikkoa sitten sairaalahoitoon sairauskohtauksen vuoksi, jonka Maisa kertoi aiheutuneen pitkään jatkuneesta stressitilasta. Hän kertoi Iltalehdelle, että Seiska oli salakuvannut häntä sekä hänen miespuolista ystäväänsä jo pidemmän aikaa.
Sairaalareissunsa jälkeen Maisa on parannellut oloaan viiden tähden hotellissa Dubaissa sekä Välimeren rannalla Monacossa.
Jari-Matti osallistui viime viikonloppuna Walesissa Britannian MM-osakilpailuun, joka päättyi keskeytykseen miehen törmättyä puuhun. Sitä ennen Jari-Matti oli unohtanut laittaa tuulilasin lämmittimen päälle ja ajoi huuruisen lasin takia pitkäksi pellolle. Jari-Matin ralliura Toyota-tallissa on vaakalaudalla, varsinkin kun hänen piti antaa Walesissa hyviä näyttöjä taidoistaan.
Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen on pahoitellut Latvalan tilannetta ja uskoo salasuhdekohun vaikuttaneen suorituksiin.
– Jos olisin Jari-Matin housuissa tuollaisessa tilanteessa, kun ajatellaan sitä kaikkea muuta juttua mitä on ollut julkisuudessa, niin varmasti en itsekään olisi pystynyt kunnolla keskittymään ajamiseen, Mäkinen totesi Ilta-Sanomille.
Seiskan mukaan Jari-Matin ja Maisan häitä piti juhlia uudenvuodenaattona eräässä suuressa hotellissa Etelä-Suomessa, mutta lehden mukaan suunnitelmiin tuli muutos, kun pariskunnan lähipiiri sai Jari-Matilta tiedotteen, jossa ilmoitettiin hääjuhlien peruuntumisesta.
– Häitä ei tosiaankaan ole peruttu. Meillä on Jari-Matin kanssa kaikki oikein hyvin, Torppa vakuutteli tänään napakasti Ilta-Sanomien haastattelussa.
Maisa kertoi IS:lle, että häiden päivämäärää vain siirretään, koska tieto niiden ajankohdasta oli valunut julkisuuteen. Maisan mukaan pari haluaa mennä vihille poissa julkisuudesta pienen piirin läsnäollessa.
– Vielä eilen puhuimme Jari-Matin kanssa siitä, että tahtoisimme antaa ne rahat, jotka olisivat menneet isoihin häihin, hyväntekeväisyyteen, Maisa kertoi Ilta-Sanomille.
Maisalle salasuhdekohu on ollut raskasta aikaa.
– Olen aivan loppuun kulutettu. En tiedä, miten jaksan enää, Maisa avautui IS:lle.
Jari-Matti Latvala ei ole julkisesti kommentoinut salasuhdekohua.
Lähteet: Seiska, Ilta-Sanomat, Iltalehti
Kuva: Instagram / Maisa Torppa
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Yleinen tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan