Seiska: Temptation Island Suomi -sarjassa mukana kaksi huumausainerikoksista tuomittua

Temptation Island Suomi -realitysarjassa on riittänyt kuohuntaa.

Seiskan mukaan sarjan parasta aikaa esitettävällä viidennellä tuotantokaudella on mukana peräti kaksi huumaisnaineista tuomion saanutta sinkkumiestä.

Lehti paljasti, että myös Jesse Hellsten, 23, (kuvassa yläpuolella) on saanut viime vuoden huhtikuussa 10 kuukauden ehdollisen vankeustuomion kahdesta huumausainerikoksesta.

Alkuvuodesta Seiska kertoi, että Toni Varpelaide, 22, sai 60 päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen noin 60 ekstaasitabletin hallussapidosta myyntitarkoituksessa vuonna 2016. Vuotta aiemmin Varpelaide oli tuomittu 50 päivän ehdolliseen vankeuteen törkeästä rattijuopumuksesta.

Toni Varpelaide

Lähde: Seiska

Kuvat: Nelonen / Lars Johnson