HockeyBird luistelee jääkiekon MM-kisojen postimerkkiin
Jääkiekon 2012 MM-kotikisojen postimerkin kuva-aiheeksi tulee paljon huomiota herättänyt kisamaskotti HockeyBird. Postimerkki, postikortit ja ensipäivänkuori tulevat myyntiin 21. maaliskuuta 2012.
Postimerkin ja oheistuotteiden suunnittelusta vastaa sama mies, joka on myös MM-kisamaskotin ilmeen takana. Kyseessä on Rovio Entertainmentin Lead Artist Toni Kysenius, jonka haaveena on ollut opiskeluajoista lähtien nimenomaan postimerkin suunnittelu.
”HockeyBirdin tehtävänä on tuoda lintuenergiaa suureen urheilujuhlaan ja tunkea nokkansa ihan joka paikkaan eli tietysti se luistelee myös postimerkkiin”, Toni Kysenius kertoo.
Kymmenen merkin arkeissa myytävä 1. luokan tarrapostimerkki soveltuu hyvin myös Suomen ulkopuolelle lähetettäviin kisatervehdyksiin. Postimerkistä otetaan viiden miljoonan kappaleen painos. Merkin painamisesta vastaa hollantilainen Joh. Enschedé Stamps -painotalo.
Kymmenen kappaleen HockeyBird-postimerkkiarkki maksaa 7,50 euroa ja ensipäivänkuori 1,30 euroa. Kisaterveiset voi lähettää HockeyBird-postikorteilla, joita on viisi erilaista samanaiheisessa pakkauksessa.
Suomi ja Ruotsi jakavat jääkiekon MM-kisojen isännyyden vuosina 2012 ja 2013. Vuonna 2012 kisojen pääpaikkana on Helsingin Hartwall Areena ja toisena pelipaikkana toimii Tukholman Ericsson Globen. Vuoden 2012 kisojen pelipäivät ovat 4.–20. toukokuuta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Miljonäärirakkaan työmatkat romahduttavat Sofia Belórfin voinnin – ”Tornit kaatuvat päälle”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä